lauantai 15. helmikuuta 2020

Fem söker en skatt (kirjoittanut Enid Blyton)

Enid Blytonin kirjoittama Viisikko-sarja kuuluu lapsuuden lukemistooni. Kolme sisarusta ja heidän serkkunsa sekä Tim-koira viettävät kesiä yhdessä Englannin maaseudulla ja kokevat yhdessä erilaisia seikkailuja. Viisikko-kirjat nousevat aika ajoin blogeissa esille ja monesti olen ajatellut palaavani niiden ääreen.

Jokken kirjanurkka nosti esille Keskisuomalainen-lehdessä olleen sadan kirjan klassikkolistan, jossa Viisikot ovat sarjana mukana. Tuon innoittamana päätin aloittaa sarjan kuuntelun. Hieman haastetta lisätäkseni valitsin kuuntelukieleksi ruotsin. Vaikka ruotsia on tullut vuosia opiskeltua, on sen käyttö jäänyt vähäiseksi. "Fem söker en skatt", suomeksi "Viisikko aarresaarrella" sopi loistavasti kielen mieleen palauttamiseksi. Sanasto on kohtalaisen helppoa ja lauserakenteet selviä. Myös juoni on selkeästi kuvailtu, joten tapahtumissa mukana pysyminen sujui vaivatta.

Viisikko
Sarjan ensimmäisessä osassa kolme sisarusta Anne, Dick ja Julian matkaavat meren rannalle setänsä perheen luokse kesähoitoon. Perheessä on vain yksi lapsi, Georgina (suom. Paula), joka haluaa itseään kutsuttavan Georgeksi (suom. Pauli). Hänellä kestää hieman sopeutua serkkujensa tapoihin, sillä hän on tottunut ainoana lapsena huolehtimaan vain itsestään ja rakkaasta Tim-koirastaan. Serkukset käyvät usein perheen omistamalla saarella, jossa he epäilevät olevan kultaa. Samoja aavistuksia saaren rikkauksista on myös liikemies-ryhmittymällä, joka pyrkii ostamaan saaren itselleen. Kilpailu kullasta ja muista saarella olevista aarteista kiihtyy ja johtaa serkukset tiukan paikan eteen.

Sarja on opettavainen, varsin realistinen ja aito. Sen teemat ovat pitkälti edelleen ajankohtaisia, vaikka kirjan kirjoittamisesta on kulunut lähes 80 vuotta aikaa. Monelle kirjan lukeminen tai kuuntelu mahdollistavat myös paluun lapsuuden lukumuistoihin. Luulen, että Viisikot ovat sukupolvia yhdistävä nuoruuden kirjasarja.

Pehmeää hillomaisuutta Italiasta
Kirjan kanssa maistoin italialaista Zensa punaviiniä Apuliasta, kaakkois-Italiasta. Viini on täyteläisen punaista ja liikkuu lasissa hieman raskaasti. Tuoksussa on tummaa hedelmäisyyttä, luumua ja vadelmaa. Maku on hieman hillomainen, mutta viinissä on mukavasti hapokkuutta ryhdittämässä muuten pyöreää suutuntumaa. Viini maistuu hyvin seurustelujuomana tai illanistujaisissa erilaisten tapasten kanssa. Itse maistoin viiniä pinaatti-fetapiirakan kanssa .

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Kirjan tyyneys ja perinteikkyys sopivat hyvin yhteen eteläisemmästä Euroopasta tulevan viinin kanssa.. Molemmissa on täyteläisyyttä ja sisältöä, joka jaksaa kantaa ensisivuilta ja -tuoksusta loppuun saakka.

Helmet-lukuhaaste 2020: 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä

Fem söker en skatt
suomeksi Viisikko aarresaarella
alkuperäinen nimi Five on a Treasure Island
julkaistu ensimmäisen kerran 1942
kirjoittanut Enid Blyton
kääntänyt ruotsiksi Kerstin Lennerthson
lukija Anna Maria Käll
Storyside 2016
3h, 41min

Zensa
Nero di Troia Organico
2018
Apulia, Italia
12,98€ (Alkosta helmikuussa 2020)

3 kommenttia:

  1. Löysin blogisi ihan sattumalta! Onneksi löysin, niin kiinnostava blogisi on. Kirjat yhdistettynä viineihin, wow! Viisikko-sarja oli ehdoton osa minunkin lapsuuttani. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista! Kirjat sopivat mm. viinien kanssa. Viisikot ovat ihania, täytyy aloittaa sarjan seuraavan osan kuuntelu pian.
      Mukavaa viikonloppua! Ja kiitokset mielenkiintoisesta blogistasi myös! Sitä tulee usein luettua :-)

      Poista
  2. Oma ruotsintaitoni on niin ruosteessa, ettei taitaisi edes Viisikko mennä... mutta Viisikkoja olen lukenut kyllä uudelleen näin aikuisiällä ja ne ovat edelleen tosi jänniä. :) En yhtään ihmettele, että tätä sarjaa tuli lapsena ahmittua.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!