lauantai 13. kesäkuuta 2020

Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista (kirjoittanut Liane Moriarty)

Australialainen Liane Moriarty on kirjoittanut useita maailmalla menestyneitä romaaneja ja jännityskirjoja. Lisäksi häneltä on julkaistu myös lastenkirjasarja "Space Brigade". "Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista" on julkaistu suomeksi vuonna 2019. Kirja on mielenkiintoinen kokoelma psykologiaa, rakkausromaania sekä myös jännityskirjallisuutta. 

Yhdeksän erilaisessa elämäntilanteessa olevaa henkilöä päättää, kukin omista ja perheensä syistä johtuen, lähteä kymmenen päivän lomalle Tranquillum Houseen. Paikkaa johtaa omavaltaisesti kuolleesta heräämiskokemuksen saanut Masha. Tranquillum House on sekoitus hyvinvointikeskusta, lomaresorttia, hoitolaitosta ja kokeellista vaihtoehtohoitoja tarjoavaa kompleksia. Jokaiselle vieraalle luvataan tehdä kymmeneksi päiväksi juuri heidän tarpeitaan vastaava hoito-ohjelma. Tranquillum House on saanut vaihtelevia arvioita, mutta kirjan päähenkilöt Frances, Tony, Heather, Napoleon, Zoe, Carmel, Jessica, Ben ja Lars uskaltautuvat paikalle ja saavat kokea Masan ja tämän apulaisten Yaon ja Delilahin tarjoamia hyvin kokeellisia parannustapoja.

Kirjan eri luvuissa on eri kertoja, mutta eteneminen on kronologista ja tapahtumien seuranta on yllättävänkin helppoa. Kirja vie mukanaan ja tarina on koukuttava. Päähenkilöt ovat selkeästi tyypitettyjä ja varsin ennalta-arvattavia, mutta tämän ansiosta lukijan on helppo pysyä heistä kärryillä ja seurata tapahtumien kulkua. Kirja sopii mielestäni erityisen hyvin ihmissuhdedraamaa ja jännitystä kesäksi kaipaaville lukijoille. Teos on saanut ansaitusti paljon suitsutusta osakseen. Vaikka tapahtumat sijoittuvat Australiaan, ei toiselta puolen palloa katsottuna eksoottinen maa, saa kirjassa paljoa huomiota osakseen. 

                                                            

Kirjan kanssa maistoin Portugalista tulevaa roseeviiniä. Alentejossa Tempranillo-rypälelajiketta kutsutaan Aragoneziksi. Tälle viinille kyseinen rypäle tarjoaa kauniin heleän pinkin värin, jonka maussa on runkoa, mutta myös runsaasti kypsää metsämarjaisuutta. Vadelma, metsämansikkaisuus ja kukkaisuus nousevat tässä viinissä ensimmäisenä esille. Viini tarjoaa varsinaisen marjaisan pommin nauttijalleen ja vaatiikin sen kanssa tarjottavalta ruoalta vahvaa makua. Viini sopii hyvin nautittavaksi sellaisenaan tai paistetun lohen ja tuhdin kesäisen salaatin kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä ja puoli pistettä.  Molemmat ova inspiroivia ja mukaansatempaavia. Loppumaku niissä on kuitenkin yllättävänkin lyhyt.

Helmet-lukuhaaste 2020: 18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja
 
Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista
kirjoittanut Liane Moriarty
suomentanut Helene Bützow
Werner Söderström osakeyhtiö 2019
455 sivua

Monte dos Amigos Rosé
Aragonez, 2019
Vinho Regional Alentejano, Portugali
5,99€/0,375l (Alkosta toukokuussa 2020)
                                                                             

2 kommenttia:

  1. Olen pitänyt Moriartyn kirjoista, mutta tämä on kuulostanut vähän hämärältä ja jäänyt ainakin toistaiseksi lukematta. Nainen joka unohti voisi olla lukulistalla seuraavana, se olisi minulle neljäs Moriarty.

    VastaaPoista
  2. Tässä kyllä hieman erikoinen miljöö ja tapahtumien kulku. Toisaalta ehkä se siksi jäi mileen ja tuntui lukiessa kiinnostavalta. Jäi harmittamaan, että Australiaa ei kirjassa juurikaan nostettu esille. Paikannimiä lukuun ottamatta kirja olisi voinut sijoittua Yhdysvaltoihin.

    Nainen, joka unohti ei sekään ole ihan tyypillisimmän kuuloinen romaani. Täytyypä laittaa nimi mieleen ja tutustua jossakin vaiheessa :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!