sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Tuntematon Kimi Räikkönen (kirjoittanut Kari Hotakainen)

Kari Hotakaisen formulakuski Kimi Räikkösestä kirjoittama kirja on varmasti syksyn 2018 luetuimpia kirjoja. Ja syystäkin. Kimi Räikkönen on kaikille suomalaisille tuttu, ainakin formuloista sekä vuosien varrella lehtiotsikoista, joita hänestä on kirjoitettu. Kirjan päähenkilö on Räikkönen, mutta kirjan taustalla on myös jonkinasteinen Hotakaisen ja Räikkösen yhteinen tarina, jossa Hotakainen tutustuu formula-maailmaan.

Kirja on hyvin kirjoitettu, paljon muuta ei kyllä Hotakaiselta voi odottaakaan. Tekstissä on tilannekuvia ja tapahtumia ja pääasiassa tapahtumat etenevät kronologisesti. Aika ajoin palataan muistelemaan Räikkösen lapsuutta. Räikkönen inhoaa avoimesti julkisuutta ja lähes kaikkea hössötystä, joka liittyy formuloiden ympärille. Ajamista hän sen sijaan tuntuu rakastavan.

Mitään suurempia paljastuksia kirjassa ei ole - ja hyvä niin. Kimi on rakastava perheenisä, jonka elämästä tuntuu löytyvän paljon muutakin merkitystä kuin formulat. Kirjassa sivulla 41 on todettu hienosti: "Isoa kuvaa ei näe kukaan, kaikki katsovat asiaa omasta näkökulmastaan, avaimenreiästä." Turha siis yrittää hakea kirjasta jotakin muuta vaikutelmaa kuin mitä Räikkönen tai Hotakainen haluavat antaa.

Olen lukenut pari vuotta sitten Aki Hintsan kirjan "Voittamisen anatomia" ja siinä hän käy yksityiskohtaisesti läpi, kuinka tiukkaa säädeltyä elämää urheilijoiden on elettävä pärjätäkseen lajissaan. Lähes kaikki on etukäteen tarkkaan suunniteltu, jotta heille mahdollistetaan kaikki mahdollinen huipulle ja voittoihin päästäkseen. Räikkönen ei ole antanut säätää elämäänsä lähellekkään tässä mittakaavassa. Toki hänelläkin on valmentajat, mutta hän nukkuu kun nukuttaa ja niin pitkään kuin mahdollista. Varsinkin ennen, kirjan mukaan, hän on juhlinut silloin kun ei ole tarvinnut kilpailla. Varsinaisia etukäteisvalmisteluja hän ei ole tehnyt. Jäinkin pohtimaan jos hän olisi keskittynyt treenaamiseen ja valmistautumiseen Aki Hintsan suunnittelmien mukaan, niin kuinka hyvä ja monia mestaruuksia voittanut formula-ajaja hän olisi.

Kimi Räikkönen on hieno esikuva monelle siitä, kuin varsin vaatimattomista oloista voi ponnistaa ja pitkälle. Elämä ei aina kohtele hyvin tai suju kaikkien oppikirjojen mukaan, mutta tämän ei pidä antaa estää eteenpäin liikkumista. Joitakin juttuja olisi ehkä jälkikäteen mietittynä voinut jättää tekemättä, mutta toisaalta ne ovat osaltaan olleet vaikuttamassa siihen, että Kimi on nyt kuka on.

Hotakaisen kirjan kanssa kaveriksi valikoitui Ranskan Alsace-matkalta hankittu ja siellä myös nautittu Riesling. Riesling on väriltään oljenkellertävää. Tuoksussa on vihreää omenaisuutta ja sitruksisuutta. Viinissä on hieman vahamainen suutuntuma. Maku on pitkä ja erityisesti limetin maku jatkuu suussa pitkään. Viini on varsin hapokasta. Tässä ranskalaisessa Rieslingissä on jonkin verran Sauvignon Blancin piirteitä. Tämä on kohtalaisen helppoa nautittavaa. Viini maistui kirjan lisäksi alsacelaisen liha-riesling piirakan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Kirjan lukee helposti vaikka päivässä. Viini jaksaa kantaa hieman pidemmälle, mutta siitäkin saa lyhyessä ajassa paljon irti. Se, että molemmat avautuvat nopeasti ja helposti ei ole huono asia, vaan ennemminkin kertoo siitä, että niiden tekijät osaavat asiansa.

Tuntematon Kimi Räikkönen
kirjoittanut Kari Hotakainen
Siltala 2018
237 sivua

Grand Cru Altenberg De Wolxheim
Riesling 2016
Alsace, Ranska
N. 7€ (ostettu ranskalaisesta supermarketista)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!