lauantai 31. elokuuta 2019

Kutsu minua nimelläsi (kirjoittanut André Aciman)



André Acimanin kirja on saanut paljon kehuja eri arvostelijoilta ja lukusuosituksia kirjablogeissa. Näiden tekijöiden vuoksi odotukseni olivat korkealla, kun tartuin kirjaan. Nyt kirjan luettuani mielipiteeni siitä on hieman kaksijakoinen. Kirja on ennakkoluuloton ja siinä on useita hyvin koottuja kohtauksia.

Kirja ei onnistunut itselleni muodostamaan kunnollista kokonaisuutta, eikä siksi myöskään oikein kirjan lukeminen missään vaiheessa lähtenyt innosta puhkuen käyntiin. Kirjan tarina alkaa Italiasta ja vuodesta 1987. Elion vanhemmat tarjoavat huvilasta huoneita opiskelijoille kesän ajaksi. Yksi vieraista on yhdysvaltalainen Oliver. Oliver ja Elio viettävät intohimoisen kesän, joka muuttaa Elion elämänsuunnan kokonaan. Kesä ei kuitenkaan jatku ikuisesti ja lähes pakkomielteinen rakkaus muuttuu ja kehittyy ajan myötä, mutta kokonaan se ei missään kohtaa katoa.

Tarinan juoni on puhutteleva, mutta itselleni kokonaisuus jäi silti pirstaleiseksi. Tämä on kirja, johon toivottavasti palaan joskus. Ehkä silloin aika ja tarina osuvat enemmän keskenään yhteen.

Kirjan kanssa maistoin Australian New South Walesin, Sydneyn luoteispuolelta Hunter Valleyn -viinialueelta tulevaa valkoviiniä. Hunter Valley on Australian perinteisin viininviljelyalue, joka määrällisesti ei kuitenkaan nykyisin suuria määriä tuota. Alkon valikoimissa taitaa tällä hetkellä olla kaksi viinä Hunter Valleysta. Olen vuosia sitten viettänyt noin kuukauden aluetta kierrellen ja sieltä löytyy pienempien viinitilojen lisäksi edustukset myös maan suurimmilta valmistajilta, kuten Penfolds, Hewitson ja Lindeman's. Alue on erityisen kuuluisa valkoisesta Sémillon -rypäleestään, josta valmistetaan sekä kuivahkoja viinejä, että makeita jälkiruokaviinejä.

Ilokseni löysin Alkon valikoimista Audrey Wilkinsonin valmistaman Sémillon-rypäleen kuivan, mutta kohtalaisen täyteläisen valkoviinin. Tällä tarkoitan, että viinissä on enemmän runkoa ja suutuntumaa, kuten usein vaikkapa tiukoilla Sauvignon Blanc -rypäleen viineillä. Viinin tuoksussa on sitruunaa ja nektariinia. Viinin maussa eksoottiset hedelmät nousevat hienostuneesti sitruunan rinnalle. Mistään hedelmäpommista ei ole kyse, vaan maut ovat hyvin tasapainossa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Viini on huomattavasti kirjaa selkeämpi ja kokonaisempi. Sen makumaailma, alkutuoksusta loppumakuun, on mutkaton, toisin kuin kirjan. Kumpaakin yhdistää omalle tyylilleen uskollisena pysyminen.

Helmet lukuhaaste 2019: 10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja


Kutsu minua nimelläsi
kirjoittanut André Aciman
kääntänut Antero Tiittula
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2019
199 sivua

Audrey Wilkinson
Sémillon 2016
New South Wales, Australia
15,00€ (Alkosta heinäkuussa 2019)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!