tiistai 31. joulukuuta 2019

Luettua ja maistettua -blogin vuosi 2019


Lukemisen ja maistamisen täyteinen vuosi tullut päätökseen ja ennen vuosikymmenen vaihtumista on aika koota yhteen, mihin kaikkeen on vuoden aikana tullut tutustuttua. Bloggaamisen innoittamana olen jälleen tarttunut sekä tuttuihin ja turvallisiin kirjoihin, että myös sellaisten teemojen kirjallisuuteen ja kirjailijoiden teoksiin, joita ilman muiden suosituksia tai artikkeleita, en varmasti olisi tullut lukeneeksi. Ideoita lukulistalle tarttuu matkaan vaikka mistä - muista blogeista, lehtiarvostelusita, tuttujen suositteluista, twitteristä ja tietysti myös muista kirjoista.

Kesken on tänä vuonna jäänyt vain pari teosta ja loppuun asti luetuista ja kuunnelluista ovat kaikki olleet ehdottomasti tutustumisen arvoisia. Aivan kaikista teoksista en ole postausta kirjoittanut. Heikkoja viinejä tai muita juomia ei ole tullut vastaan, valtavirrassa sekä mukana kulkevia että siitä omalaatuisesti poikkeavia on ollut useita. Osa on sellaisia, jotka eivät nauttimisen jälkeen juuri itsestään muistuta, toiset taas jäävät makumaailmaan pitkäksi aikaan ja niihin tulee myös uudelleen palattua.


Vuoden kirjallisia kohokohtia ovat olleet Turun ja Helsingin kirjamessut. Kiitos bloggaapassista, jolla pääsin tapahtumiin laajalti tutustumaan! Paria kirjaluentoa on tullut kirjastoissa tai vastaavissa kuunneltua ja Helsinki Lit -tapahtumaa Yle Areenan kautta seurattua. Ensi vuonna täytyy tällä alalla hieman koettaa organisoitua paremmin, jotta erilaisiin kirja-alan tapahtumiin pääsisi entistä useammin osallistumaan. Kiinnostavaa oli päästä myös mukaan Kirjabloggaajien joulukalenteriin ja osallistua pariin lukuhaasteeseen. Helmet-haaste jäi harmittavasti taas hieman kesken. Kohtia sain täytettyä 43/50. Ensi vuonna jatketaan uuden Helmet 2020 -lukuhaasteen parissa.

Viinien maistelu on keskittynyt tänä vuonna pitkälti Alkon valikoimiin. Muutama erikoisuus tuli maisteltua Andorran, Venäjän ja Mongolian -matkoilla. Viiniaiheisia matkoja ei ole tullut tehtyä, mutta viinilehtiä ja erilaisia artikkeleita olen kyllä laajalti lukenut. Ehkä ensi vuosikymmenen voisi aloittaa taas matkalla johonkin kiehtovaan viinimaahan.


Lopuksi tärkein, eli mitä sitten on tullut luettua ja maisteltua vuonna 2019? Alla näistä tilastoja vuoden 2018 tilastointien tapaan. Paremmuus, tai mitään muutakaan, järjestystä en tänäkään vuonna pysty tekemään. Kaikki riippuu seurasta, tilanteesta ja omasta mielialasta. Ensi vuonna jatketaan taas mielenkiintoista luku- ja makumatkaa! Sitä ennen ihanaa vuoden vaihdetta lukijat ja kiitos vuodesta 2019!

Julkaistuja tekstejä: 79
Luettuja kirjoja: 54
Kuunneltuja kirjoja: 20
Muut julkaisut: 5
Arvosteluja:
    • punaviini 38
    • valkoviini 14
    • roseviini 8
    • kuohuviini 7
    • olut 6
    • jälkiruokaviini 1
    • vesi 1
Luettuja sivuja: 11930
Kuunneltuja minuutteja: 22027 minuuttia (367,12 tuntia)
Naiskirjalijoiden teoksia: 37
Mieskirjailijoiden teoksia: 39

2 kommenttia:

  1. Paljon olet lukenut ja monenlaista maistellutkin! Toivottavasti minäkin pääsen joskus noihin kirjatapahtumiin, vaikka toisaalta kirjamessujen tungosta ja hälyä en hirveästi kaipaa. Pelkään myös, että sortuisin shoppailemaan siellä ihan hulluna, mutta jospa joskus uskaltautuisin paikalle?!

    Kirjarikasta vuotta 2020! 📚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väenpaljoudet ovat kyllä välillä ahdistavia - osin sen takia jäi tämän vuoden Lux Helsinkikin käymättä. Jos messuille pystyy menemään arkipäivänä, niin tungos on siedettävämpää.

      Kirjoja on koko ajan lukujonossa paljon enemmän kuin ehtii lukemaan. Lomilla saattaa saada sitä hieman lyhennettyä ennen kuin tilanne taas riistäytyy käsistä :-) Lainaan kirjastosta tai kuuntelen/luen E-kirjoina eri palveluiden kautta lähes kaikki kirjat. Todella harvoin ostan mitään. Sinänsä sääli, sillä mielelläni tukisin kotimaista kirjallisuutta. Luettujen kirjojen säilyttäminen ja eteenpäin jakaminen vain ovat hieman haasteellisia aikana, jolloin kaikilla tuntuu olevan liikaa tavaraa.

      Paljon olet sinäkin ehtinyt lukea ja lukemistasi kirjoista blogata! Kiva on muidenkin ajatuksia lukea ja saada niistä myös itselle lukuideoita.

      Poista

Kiitos kommentista!