tiistai 18. helmikuuta 2020

Mutkanlukutaito (kirjoittanut Pirjo Puukko)

Pirjo Puukon kirjoittama novellikokoelma "Mutkanlukutaito" on rauhoittavaa luettavaa. Kyseessä on pienen, vuonna 2017 perustetun Stresa kustantamon julkaisema novellikokoelma. Novelleja kirjassa on yhteensä 18 kappaletta.

Tunnelman säilyttäjä
Osa kirjan novelleista on keskenään hyvin saman henkisiä. Lukijana pidän siitä, että tunnelma ei vaihdu liikaa siirryttäessä novellista toiseen. Novellit on kirjoitettu hyvin ja ne vievät mukanaan. Niissä on ihastuttavasti mukana pieniä elämän kommelluksia. Sellaisia, jotka tapahtuessaan tuntuvat suurilta, mutta jälkikäteen niitä ei meinaa edes muistaa. Tämän tyyppiset tarinat muistuttavat hyvin siitä, ettei asioita aina pidä ottaa liian vakavasti.

Mitään hassun hauskan keveitä nämä novellit eivät ole, vaan niistä löytyy dramatiikkaa. Vaikka kirjoitukset ovat hyviä, ne eivät jää alitajuntaan pyörimään, kuten jotkut kertomukset. Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole mitenkään negatiivista. Välillä tekee hyvää lukea jotain koskettavaa, mutta kuitenkin kevyehköä.

"Mutkanlukutaito" on Pirjo Puukon esikoiskirja. Vuonna 2019 häneltä on ilmestynyt toinen teos "Kunnes jalkasi kantavat". Muina töinään Pirjo Puukko toimii mm. ohjaajana ja kriitikkona eri medioissa.

Alkuviini Ranskasta
Ranskalaisen J.Lebeguen punainen alkuviini L'Intrepide on ulkonäkönsä, tuoksunsa ja makunsa puolesta hyvin sopusuhtainen viini. Viini ei ole täysin suodatettua, vaan siinä on pieniä jäänteitä käymisen ajalta. Väriltään viini on tiilenpunaisen ja purppuran väliltä. Tuoksussa on pehmeää marjaisuutta. Maussa on vadelmaisuutta, kirsikkaa ja mausteisuutta. Viinissä on jonkin verran ikenissä tuntuvaa tanniinisuutta. Mielenkiintoinen tuttavuus, joka on edukseen vaihtelevien alkuviinien joukossa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmat ovat hennon rohkeita. Ne antavat arasti oman osaavan panostuksensa sekä kirja- että viinimaailmaan. Viinin tarina jaksaa kantaa mielessä hieman pidempään kuin kirjan.

Mutkanlukutaito
kirjoittanut Pirjo Puukko
Stresa Kustannus 2017
135 sivua

L'Intrepide
Natural Wine 2018
Merlot, Cabernet Sauvignon
Bordeaux, Ranska
14,99€ (Alkosta tammikuussa 2020)



5 kommenttia:

  1. Tämäpä oli kiva ylläri. Täytyy ottaa viinikin maisteluun. Pirjo

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentista ja kirjasta! Alkuviini sopii hyvin kirjan pariksi.

    VastaaPoista
  4. Olen lukenut Mutkanlukutaidon ja pidin siitä. Muistan, että minua alkoi ihan inspiroida kirjoittaa itsekin novelleja, kun luin tämän, mutta niinpä vain hautasin sen haaveen taas kerran - tavalliseen tapaan. Nyt olen jo jonkin aikaa suunnittellut tuon "Kunnes jalkasi kantavat" lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutkanlukutaidon novellit olivat ihastuttavan kokonaisia, eivätkä liian kohtauksen omaisesti pätkittyjä, kuten välillä novellit. Mielestäni kertoo kirjailijan taidoista ja näkemyksestä hienosti.

      Enpä ole varsinaisesti novellien kirjoittamista itse harkinnut - ehkä joskus lapsena haaveillut lyhyehkön kirjan kirjoittamisesta. Tartu ihmeessä joskus toimeen ja kokeile kirjoittaa. Varmasti ihan omanlaisensa maailma "päästä" itse kirjoittamaan.

      Poista

Kiitos kommentista!