keskiviikko 29. elokuuta 2018

Revolution Francaise (kirjoittanut Sophie Pedder)


Revolution Francaise -kirjan kirjoittaja Sophie Pedder on vuosien ajan kirjoittanut erilaisiin amerikkalaisiin medioihin ja johtanut mm. The Economist -lehden Pariisin konttoria. Hän on haastatellut lukuisia kertoja Macronia ja tutustunut Ranskan sisäpolitiikkaan ulkomaalaisen näkökulmasta. Hän siis tietää mistä kirjoittaa. Kirja antaa hyvän henkilökuvan Ranskan 25.presidentistä, joka valtaan noustessaan oli vain 39-vuotias. Ilmeisesti vain Napoleon on maata hallitessaan ollut häntä nuorempi.

Henkilökuvan lisäksi kirja käsittelee paljon myös maan sisäpolitiikkaa ja puolueiden valtasuhteita. Koska kirjoittaja on ulkomaalainen, on asioita lähestytty taustoittaen, niin että tietämättömänkin on helppoa päästä niihin käsiksi. Mitään vankkaa yleiskuvaa Ranskan valtiosta ja sen hallitsemisesta kirja ei kuitenkaan anna, eikä se toki ole sen tarkoituskaan.

Macron on mielenkiintoinen persoona ja EU:n jäsenvaltiossa asuvalle hän oli todennäköisesti hyvin mieluisa valinta Ranskan presidentiksi, ainakin kun toisena vaihtoehtona oli kansallismielinen Marie Le Pen. Lehtiartikkeleiden perusteella Macron on kuitenkin kotimaassaan aiheuttanut paljon keskustelua ja hänen suosionsa on reilun vuoden takaisesta valinnasta laskenut. Ymmärtääkseni Ranskan presidentin valta on huomattavasti keskittyneempi myös maan sisäisten asioiden hoitoon kuin vaikkapa Suomen presidentin, jonka yhtenä merkittävimmistä virkatehtävistä on edustaa maata ulkomailla. Tältä katsantokannalta ranskalaisten mielipiteen ymmärtää, sillä Macron on hyvin kosmopoliitti henkilö ja vaikka hänessä kirjan perusteella tuntuu olevan paljon periranskalaisia piirteitä, on hän kuitenkin jonkinasteinen vallankumouksellinen, joka haluaa muuttaa maata kohti kansainvälisempää maailmaa. En Marche on liike, jonka Macron perusti ennen presidenttiytänsä ja hänet myös valittiin sitä kautta, valtapuolueiden ulkopuolelta, maan johtajaksi.

Vaikka kirjalija ei ole  ranskalainen, kuvaa teos kuitenkin sitä ihanaa ranskalaista elämänmenoa ja asennetta, joka itseäni kovasti miellyttää. Kirjassa ei ole valtavasti sivuja, mutta teksti on kohtalaisen hidaslukuista ja asiat vakavia, joten kirjan läpi kahlaamiseen kului yllättävän palkon aikaa.

Kirjan kanssa pariksi valikoitui, tietenkin, ranskalainen viini. Wolfbergerin Muscat on Alsace alueelta tuleva valkoviini. Muscat on yksi alueen tärkeimmistä rypäleistä, muita tunnettuja rypäleitä Alsacesta ovat Pinot Gris, Riesling ja Gewürztraminer. Punaisista rypäleistä käytännössä viljellään vain Pinot Noiria. Väriltään Wolfbergerin Muscat on vehnän kellertävää. Viinin tuoksussa on hedelmäisyyttä, ananasta ja persikkaa sekä omenaisuutta. Viinin suutuntuma on pehmeän hedelmäinen. Erityisesti esiin nousee ananas. Jälkimaussa on hapokkuutta, ehkä jopa liikaa omaan makuuni. Mielenkiintoinen tuttavuus, joka maistui kantarellipastan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Viinissä on paljon saksalaisia vivahteita, eikä ihme, sillä se tulee aivan maiden rajalta. Kirja on myös kansainvälinen ja Saksan ja Ranskan suhteet ovat siinäkin keskiössä. Viinissä on enemmän hapokkuutta ja kerroksellisuutta kuin kirjassa. Molemmat onnistuvat edustamaan tyylikkäästi Ranskaa ja ranskalaisuutta.

Revolution Francaise
kirjoittanut Sophie Pedder
Bloomsbury Continuum 2018
257 sivua

Wolfberger Muscat
Muscat Ottonel, Muscat D'Alsace
Alsace, Ranska 2016
12,50€ (Alkosta heinäkuussa 2018)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!