Valkoiset jäljet (kirjoittanut Emelie Schepp)

Olin kuuntelemassa Emelie Scheppiä Korjaamon dekkarilauantaissa kesäkuussa. Hänen innostuneisuutensa kirjoittamisesta, erityisesti dekkareista ja kirjan hahmoista, sai minut tarttumaan hänen kirjaansa. Ensimmäisenä vastaan osui muutaman vuoden vanha Valkoiset jäljet.

Valkoiset jäljet -kirjan henkilöhahmoissa ja tapahtumissa on paljon samaa kuin Lars Keplerin kirjoissa. Päähenkilö on ylikyvykäs eli tuntuu kykenevän kohtaamaan suurempia henkisiä ja fyysisiä haasteita kuin lähes kukaan muu. Hänellä on myös menneisyys, josta hän ei halua kenenkään muun tietävän. Päähenkilöltä tuntuu puuttuvan empaattisuus sekä itseään että muita kohtaaan. Henkilöhahmona kiinnostava, mutta vaikeasti ymmärrettävä tai käsiteltävä.

Yhteneväisyydet Keplerin kirjojen kanssa jatkuvat myös tapahtumapaikoissa, jotka nekin tuntuvat olevan jollakin tavoin äärimmäisiä. Tässä kylmyyttä ja kosteutta sekä erämaamäisyyttä. Scheppisin kirja etenee kuitenkin nopeammalla temmolla kuin Keplerin ja ehkä juonenkäänteitä ei ole aivan yhtä paljon. Henkilöhahmoja on paljon, mutta heidän perässään pysyminen sujuu kyllä varsin helposti. Tästä iso plussa, sillä usein itse huomaan sekoittavani kirjan hahmoja. Kaiken kaikkiaan positiivinen löytö ruotsalaisessa dekkaritarjonnassa.

Tuntuu, että melkein aina ruotsalaisten kirjojen pariksi tulee valittua valkoviiniä. En osaa sanoa tarkkaan, mistä mistä johtuu, ehkä miellän ruotsalaisuuden jotenkin keveäksi kala- ja kasvisruoka henkiseksi. Nyt viini valikoitui ensisijaisesti sen kanssa tarjottavan ruoan pariksi. Loimutetun lohen ja uusien perunoiden kaveriksi Alkon myyjä suositteli nappiosumana etelä-afrikkalaista Chardonnäytä, joka pärjäsi varsin hyvin myös Helsingin Sanomien Torstai-liitteen 5.7.18 viinivertailussa. Chardonnay on itselleni haastava. Tammisuus on valkoviinissä ok, mutta viinin kanssa tarjottavan ruoan on sovittava tammen kanssa hyvin yhteen. Vain seurustelu- tai kirjan kanssa nautittsessa en ole vielä kohdannut tammista Chardonnayta josta pitäisin. Tämän viinin tuoksussa on tammea, runsaasti erilaisia eksoottisia makeanpuoleisia hedelmiä ja sitruksisuutta. Maussa hedelmäisyys, erityisesti ananaisuus, sitruksisuus ja makeahko hunajaisuus vievät voiton. Vaikka makuvariaatioita on paljon, on tämä viini kuitenkin tyylikäs kokonaisuus - sopivan ruoan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä ja puoli pistettä. Molemmissa on vauhtia ja eksotiikkaa. Ovat myös positiivisia yllätyksiä ja sopivat tyyliltään loistavasti yhteen.

Valkoiset jäljet
kirjoittanut Emelie Schepp
Vita Spår
suomentanut Meri Ala-Tauriala
HarperCollins 2017
394 sivua

Lourensford The Dome
Chardonnay 2016
Coastal Region, Etelä-Afrikka
13,30€ (Alkosta kesäkuussa 2018)

Nimeni on Rigoberta (toimittanut Elisabeth Burgos)

Nimeni on Rigoberta -kirja kertoo guatemalalaisen intiaanin Rigoberta Menchún elämästä, perheestä ja kulttuurista. Kirjan on Rigobertan sanelun perusteella muokannut kirjalliseen muotoon Elisabeth Burgos. Rigoberta Menchú on saanut vuonna 1992 Nobelin rauhanpalkinnon intiaanien oikeuksien puolesta taistelun vuoksi. Kirjassa taustoitetaan hyvin intiaanikulttuureja, vaikka se kertookin pääasiassa quiche-heimosta.

Kirjan tapahtumat ovat raskasta luettavaa. Ne keskittyvät köyhyyden, alistamisen, nälän, ihmisoikeuksien puuttumisen, orjuuden ja kansanmurhan ympärille. Rigoberta kertoo kirjassa elämästään ja erilaisista kokemuksista, joita hän sekä hänen läheisensä ovat kohdanneet vähemmistö asemassa eläessään. Intiaaneja on kohdeltu, ja varmaan edelleen kohdellaan, ei vain toisen luokan kansalaisina, vaan oikeastaan vailla ilman minkäänlaisia ihmisoikeuksia. Näiden teemojen lisäksi kirjassa avataan hyvin keski-amerikkalaista elämän menoa. Maaseudun ja kaupunkien väliset erot ovat valtavia ja arkipäiväinen elämä näissä poikkeaa toisistaan merkittävästi. Ainoat intiaani-heimot, joihin olen edes hieman tutustunut ovat mayat ja inkat. Näihinkin lähinnä koulun penkillä ja Perun sekä Meksikon reissuilla. Sorrettuja ihmisryhmiä on aina ollut ja valitettavasti tuntuu, että jatkossa suuntaa parempaa ei myöskään ole näkyvissä.

Elisabeth Burgos on toimittanut kirjan Rigobertan kerronnan perusteella. Hän ei ole puuttunut asioiden oikeellisuuteen tai jättänyt joitakin teemoja oma-aloitteisesti pois. Kirjallisena tuotoksena teksti ei ole erityisen hyvää, mutta tämän kirjan kohdalla sanoman merkityksellisyys ja tarina ovat pääosassa. Kirja etenee kronologisessa järjestyksessä. Kerronta on selkeää, vaikkakin paikka paikoin varsin pikkutarkkaa.

Vinkin tähän kirjaan sain Kirjarikas elämäni -blogista. Guatemala on minulle hyvin tuntematon, joten oli mielenkiintoista päästä tutustumaan maahan tämän kirjan kautta. Toki tämä on hyvin negatiivinen lähestymiskanta sorron ja kansanmurhan  näkövinkkelistä. Mielenkiintoista olisi lukea jokin toista aihetta käsittelevä guatemalalainen kirja.


Kirjan kanssa maistoin samalta mantereelta tulevaa chileläistä valkoviiniä, Cono sur Bicicleta Rieslingiä. Aavistuksen viilenneessä viinissä tuoksu on hyvin hedelmäinen. Tuoksussa on eksoottista hedelmää, kuten persikkaa ja ananasta. Aromikkaan tuoksun perusteella en välttämättä arvaisi viiniä Riesling-rypäleestä tehdyksi. Viinissä on hapokkuutta, ehkä aavistus tammen tuomaa karheutta. Hedelmäisyys ei seuraa maussa yhtä vahvasti kuin tuoksu olisi antanut olettaa. Maussa hieman vihreää ominaisuutta ja voimakkuutta.

Kirjan ja viinin yhteensopivuus saa neljä pistettä. Molemmissa on tuoreutta ja karheutta. Jälkimaku on pitkä, mutta kumpikaan tuskin pääsee aivan TOP10-listalle nousemaan. Nautittavissa hyvin yhdessä tai erikseen.

Helmet-lukuhaaste 2018: 24. Surullinen kirja

Nimeni on Rigoberta
toimittanut Elisabeth Burgos
alkuperäinen nimi: Me llamo Rigoberta Menchú
suomentanut Anita Mikkonen
Kääntöpiiri 1990 Helsinki
353 sivua

Cono Sur Bicicleta
Riesling 2017
Bio Bio Valley, Chile
9,98€ (Alkosta kesäkuussa 2018)

Neiti Lemon erehtyy (kirjoittanut Agatha Christie)

Klassikko-dekkaristi Agatha Christien romaaniin on hyvä lopettaa dekkarien täyteinen viikko. Hercule Poirot, tuo pieni, viiksekäs ja omalaatuinen belgialainen yksityisetsivä selvittää eräässä asuntolassa tapahtuvia pieniä rikoksia ja lopulta murhia. "Neiti Lemon erehtyy" on Christietä parhaillaan. Siinä näkyvät brittiläiset luokkaerot, ihmisten taustojen vaikutus heidän menestysmismahdollisuuksiinsa ja eri maista tulevien ihmisten kohtelu 1900-luvun alkupuolen Englannissa. Näiden perusteluiden kautta kirjaa voi itse asiassa pitää varsin yhteiskunnallisena. Dekkareista on siis moneksi!

Hercule Poirot huomaa, että hänen sihteerinsä neiti Lemon tekee normaalia enemmän kirjoitusvirheitä. Selviää, että neiti Lemon on huolissaan siskostaan, joka asustaa pienessä asuntolassa, jossa tapahtuu pieniä, kummallisia rikoksia ja väärinkäytöksiä. Hercule Poirot rupeaa selvittämään tapahtumia ja pienet harmaan solut tekevät jälleen tehtävänsä ja rikokset sekä murhat selviävät. Ja lopulta neiti Lemon pääsee jatkamaan huolellisemmin arkistointijärjestelmänsä kehittämistä ja Poirotin sanelemien kirjeiden kirjoittamista.

Kirjan tapahtumat ovat vakavia ja paikoi varsin raakojakin. Hercule Poirotin loistava persoona ja käytännöllinen lähestymistapa asioihin keventää kuitenkin huomattavasti tunnelmaa ja keventää  tapahtumia. Olen joitakin Christien kirjoja lukenut, mutta enemmän tarinoita on tullut seurattua loistavien Hercule Poirot'sta tehtyjen televisiosarjojen kautta. Englantilainen tunnelma ja ihanat art deco -sisustukset sekä henkilöhahmot ovat sellaisia, joita on aina ilo seurata. Kertomuksissa minua häiritsee hieman se, että henkilöhahmoja on paljon ja menen aina hieman sekaisin mm. heidän keskinäisistä suhteistaan.

Kirjan kanssa maistoin ranskalaista, Alsacen alueelta tulevaa Pinot Noiria. Viini on  väriltään tiilenpunaista mutta syvän täyteläistä. Viinin tuoksussa on marjaa, pääasiassa puolukkaa. Viini on klassisen keskitäyteläistä ja tyylikästä Pinot Noiria.  Viini maistui kirjan lisäksi suositusta Jollaksen pizzeriasta haetun kasvispizzan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Molemmissa on keveyttä ja aitoutta. Viini on kuitenkin vahvempi ja kantaa mielessä pidemmälle kuin kirja.

Osallistun tällä kirjablogien dekkariviikkoon 11.-17.6.2018

Neiti Lemon erehtyy
kirjoittanut Agatha Christie
kääntänyt Eila Pennanen
Werner Söderström Osakeyhtiö 2015
162 sivua (luettu E-kirjana)

Jean Biecher & fils
Pinot Noir Reserve Organic  2016
Alsace, Ranska
13,90€ (Alkosta kesäkuussa 2018)

Perillinen (kirjoittanut Camilla Läckberg)

Perillinen on Camilla Läckebergin viides osa Fjällbackan-kylään sijoittuvassa sarjassa. Kirjassa, jo aiemmista osista tuttu kirjailija-poliisipariskunta Erika ja Patrick, elävät kiireistä pienen lapsen ja työn siivittämää arkea. Seudulla tapahtuvat murhat ja Erikan äidin menneisyys tuntuvat kietoutuvan yhteen monin osin ja lopulta paljastavat paljon uusia asioita menneisyydestä. Tarinat kulkevat aina kahdessa aikatasossa - tällä kertaa nykyhetken sijasta eletään toisen maailmansodan loppua. Vaikka kyseessä ei mikään historiallinen teos ole, niin avaa tämä hieman tarinan muodossa ruotsalaisten ja natsien välisiä suhteita toisessa maailmansodassa.

Tämä oli nyt kymmenes ja viimeinen Läckbergin Fjällbacka-sarjan kirja, jonka luin. Seuraavaa pääsen vasta lukemaan, kun uusi Läckbergiltä toivottavasti lähiaikoina ilmestyy. Kirjat ovat leppoisaa kesäluettavaa - päähenkilöt ovat sopivan mutkattomia ja vaikka tapahtumat ovat raakoja, niin ne eivät kuitenkaan vie yöunia. Kirjassa on paljon sivuja ja luettavaa, mutta teksti etenee leppoisasti. Perillinen -teoksessa tuntui olevan varsinaisten päähenkilöiden lisäksi paljon uusia hahmoja, joten paikka paikoin menin lukijana henkilöhahmojen kanssa hieman sekaisin. Sinänsä lukukokemukseen tämä ei kuitenkaan onneksi vaikuttanut.

Ennen seuraavaa Läckbergin kirjaa on aika tutustua johonkin uuteen ruotsalaiseen dekkarikirjailijaan. Kävin tänään Korjaamolla Dekkarilauantaissa ja kuuntelin siellä keskustelua, johon osallistui Emelie Schepp. Luulen, että seuraavaksi luen jonkin hänen dekkarinsa.

Perillinen-teoksen kanssa maistoin italialaista roseeviiniä Turina Chiaretto. Viinin väri oli täyteläisen vaaleanpunaista. Tuoksussa oli marjaisuutta ja yrttisyyttä. Viinin maussa kohtalaisen täyteläinen marjaisuus oli hallitsevaa. Erityisesti vadelmaisuus nousi esille. Viini oli kuivaa ja hapokasta. Kokeilin viinin nauttimista iranilaisen jauheliha-raparperipadan kanssa. Pata oli kuitenkin liian hapokasta ja kirpeää, jotta viini olisi sille pärjännyt. Vaalean lihan tai vaikkapa juustoisen salaatin kanssa se olisi varmasti päässyt oikeuksiinsa.

Annan viinin ja kirjan yhteensopivuudelle neljä pistettä ja plussan. Molemmat ovat mukavaa kesänautittavaa. Ne ovat helposti lähestyttäviä. Vaikka muistikuva kummastakaan tuskin kovin pitkälle kantaa, saattaisin ainakin viiniin toisenkin kerran tarttua jos se Alkossa tulee vastaan. Suosittelen molempia - yhdessä tai erikseen.


Osallistun tällä kirjablogien dekkariviikkoon 11.-17.6.2018

Perillinen
alkuperäisteosTyskungen
kirjoittanut Camilla Läckerg
suomentanut Outi Menna
Schildts & Söderströms 2012
490 sivua

Turina Riviera del Garda
Classico Chiaretto 2017
Groppello, Barbera, Marzemino, Sangiovese
Riviera del Garda, Italia
10,95€ (Alkosta kesäkuussa 2018)

Minä näen sinut (kirjoittanut Clare Mackintosh)

Minä näen sinut on Clare Mackintoshin toinen dekkari. Hänen ensimmäinen dekkarinsa Annoin sinun mennä julkaistiin vuonna 2014. Pidin tuosta dekkarista paljon ja odotukset tätä uutta kohtaan olivat täten korkealla. Ja ilokseni odotukseni myös toteutuivat. Hyvälle dekkarille tyypilliseen tapaan on  tässä sopivassa suhteessa jännitystä, ennalta arvaamattomuutta ja todellisen (tai ainakin mahdollisen) tuntuisia tapahtumia.

Kirjassa perheenäidistä tuntuu, että joku tai jotkut seuraavat häntä metrossa hänen työmatkoillaan. Kun hän huomaa paikallisen lehden seuralaispalvelu-ilmoituksessa kuvansa alkaa hän tosissaan epäillä, että jotain on todella vialla. Lehdessä on samanlaisia kuvia myös muista naisista, jotka ovat kadonneet mystisesti tai jotka on löydetty kuolleena. Hahmot ovat aidontuntuisia, mutta eivät tule liian lähelle. Pidän tästä, sillä usein jos kirjaa yritetään viedä eteenpäin vain hahmojen avulla, eikä myös tapahtumien, tulevat ne liian lähelle, ja lukija alkaa pitää joitakin niiden piirteistä helposti keinotekoisina tai keksittyinä.

Kirjassa on jännitystä, mutta se ei ole mielestäni ahdistava tai varsinaisesti pelottava. Loppuratkaisu on hyvä ja looginen. Kirjassa on mukava englantilainen tunnelma. Kuvailujen perusteella voi helposti itse kuvitella miltä paikat näyttävät ja millaisia ihmiset ovat. Tämä kirja sopii hyvin viinin lisäksi myös kesädekkariksi terassilla luettavaksi. Tarina on koukuttava, eikä sitä malta jättää kesken. Toivottavasti pääsemme lukemaan myös Mackintoshilta kolmannen kirjan tulevaisuudessa.

Viiniksi valikoitui itävaltalainen Lethin Riesling ja maan "kansallisrypäleen" Veltlinerin yhdistelmä. Viinissä on pyöreyttä ja voimaisuutta, joka on Rieslingille tyypillistä. Veltliner tuo siihen karheutta ja antaa mukavasti luonnetta. Viini maistui myös italialaistyylisen valkoisen pitsan kanssa, jonka päällä oli parmankinkkua ja parsaa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä ja puoli pistettä. Molemmissa on samanlainen aito ja rehellinen tunnelma, joka kuvastaa hyvin tuotteensa alkuperää. Kumpikaan ei yritä enempää kuin on.

Osallistun tällä kirjablogien dekkariviikkoon 11.-17.6.2018


Minä näen sinut
Kirjoittanut Clare Mackintosh
Suomentanut Päivi Pouttu-Deliére
Gummerus 2018
278 sivua (luettu E-kirjana)

Leth Duett
Riesling & Veltliner
Niederösterreich, Itävalta 2017
11,39€ (Alkosta toukokuussa 2018)

Noita (kirjoittanut Camilla Läckberg)

Camilla Läckbergin 11. romaani sijoittuu aikaisempien tapaan Ruotsiin, Fjällbackan-nimiseen kylään. Tämän kirjan lukeminen oli itselleni pieni ikuisuus-projekti ja kaiken kaikkiaan lukeminen taisi viedä pari kuukautta. Samaan aikaan tuli tartuttua myös muutamaan muuhun mieleiseen teokseen ja lisäksi tässä kirjassa riitti sivuja, vaikka tyyli sinänsä oli varsin nopea lukuista.

Kirjan taustatarina sijoittuu tällä kertaa kauas historiaan, 1600-luvun noita-vainoihin. Kirjassa oli mielestäni edeltäjiään enemmän raakuutta, ajankohtaisuutta sekä vähemmän herttaisen naivia perhe-elämää. Tätä puolta olen usein Läckbergin kirjoissa hieman kritisoinut. Pidin enemmän tästä tyylistä, mutta tämä kirja on kyllä mielestäni edeltäjiään tunnelmaltaan huomattavasti painostavampi.  Aiheista löytyy maahanmuuton  vastustamista, kotouttamis-ongelmaa ja osin parin vuoden takaisen Pariisin terrorismi-iskun mukaelma. Kirjan loppu jättää koukun, jonka perusteella jatkoa tähän on varmasti luvassa. Ja hyvä niin.

Aloitin kirjan lukemisen kuukauden kestäneellä Uuden-Seelannin matkalla. Matka keskittyi osin viinien ympärille, minkä vuoksi kirjan pariksi valikoitunut Sauvignon blanc tuli haettua suoraan tilalta. Saman valmistajan muita viinejä on saatavilla myös Alkosta.

Kävin Brancott Estaten tilalla Marlborough'ssa maistelemassa eri viinejä ja tämä valikoitui sieltä mukaan. Viinin tuoksu oli kirpeän sitruunainen. Myös mustaherukkaisuus tuntui siinä selkeästi. Maussa oli aavistus nokkoisuutta mustaherukan lehden parina. Sitruunainen hapokkuus jatkui tuoksun mukaisesti. Viini maistui brie-juuston ja patongin parina. Viini tuntui jo tässä vaiheessa varsin valmiilta, vaikka oli vasta edelliseltä sadolta.

Viinin ja kirjan yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Niissä on tyylikästä skandi-särmäkkyyttä, vaikka toinen onkin kotoisin toiselta puolen palloa. Terävyyttä lisäksi molemmat edustavat vahvasti ja selkeästi omaa tyyliään. Voi olla, että viini jaksaisi tulevaisuudessa kantaa hieman pidemmälle kuin ajankohtaisten aiheiden ympärille kerrottu kirja.

Osallistun tällä kirjablogien dekkariviikkoon 11.-17.6.2018.

Noita
Kirjoittanut Camilla Läckberg
Suomentanut Outi Menna
Gummerus 2017
532 sivua (luettu äänikirjana)

Brancott Estate
Letter Series
Sauvignon Blanc 2017
Marlborough, Uusi Seelanti
N. 20€ (ostettu suoraan tilalta)

Vie minut jonnekin (kirjoittanut Laura Honkasalo)

 Vie minut jonnekin taitaa olla ensimmäinen Laura Honkasalolta lukemani romaani. Se on kevyehkö lukukokemus, vaikka tarinan taustalla on koskettavaa kipuilua ja kasvutarinaa. Kirjan päähenkilö muistuttaa ulkoisilta piirteiltään pelottavan paljon itseäni. Kirjan alussa olin huolissani kuinka tämä vaikuttaa lukukokemukseen. Henkilöiden kielenkäyttö ja jonkinlainen arvomaailma poikkeavat kuitenkin (onneksi) merkittävästi omastani. Oudolta kuitenkin tuntui lukea kirjaa, joka osin olisi voitu kirjoittaa lähes suoraan omasta elämästäni niin ettei kirjoittaja ei olisi minua henkilökohtaisesti tuntenut.

Kirjan päähenkilö Nella on reilu 30-vuotias pitkässä parisuhteessa elävä nainen, joka käy itsensä kanssa kovaa pohdintaa siitä mitä oikein elämältään haluaa. Hänen avopuolisollaan Miskalla on kova vauvakuume ja hän mm. suunnittelee ahkerasti perheen tulevaisuutta paritalossa lapsiystävällisellä alueella. Kun Nella YT-neuvotteluiden päätteeksi irtisanotaan työpaikastaan kirjanpitäjänä joutuu hän oikeasti miettimään mitä tästä eteenpäin tekee. Seuraa elämänhallinta-kurssia, juhlintaa ja ystävien kanssa asian tilittämistä. Vain avopuolison kanssa asiasta vakavasti keskusteleminen tuntuu unohtuvan.

Nykymaailmassa entistä useammalla on mahdollista tehdä elämässään lähes tulkoon mitä haluaa. Parisuhde, rivari, lapset jne. eivät ole enää ainoa vaihtoehto. Moni tätä "valinnanvapautta" tuntuu toteuttavankin, sillä Suomessa syntyvyys on laskenut ja lapsia hankitaan yhä vanhempina. Monet myös haaveilevat, ja osa haaveensa toteuttaakin ja muuttaa vaikkapa ulkomaille. Töitä tehdään pätkissä ja pitkälle tulevaisuuteen näkeminen ei välttämättä onnistu. Omien kokemusteni mukaan tämä ns. näköalattomuus aiheuttaa jonkin verran stressiä ja paineita, mutta toisaalta oman elämänsä saa näin muotoiltua itselleen mieleiseksi.

Kirjan kanssa maistui italialainen punaviini Zaccagnini Montepulciano d'Abruzzo. Viini on väriltään täyteläistä ja tummaa, hieman purppuraan vivahtavaa. Siinä on marjainen tuoksu. Maussa erityisesti kirsikka nousee esiin, mutta siinä on myös happamampia marjoja lisäämässä viinin hapokkuutta, viinin tanniinit ovat hyvin pehmeät. Italialaisessa viiniksi maussa on paljon pehmeää marjaisuutta, mutta siinä maistuu myös aavistuksen tyylikästä tammea ja nahkaisuutta tasapainottamassa kokonaisuutta. Viini maistui oman istutuspussin yrttirisoton ja halloumi-juuston kanssa.

Viinin ja kirjan yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Molemmissa oli keveyttä, mutta erityisesti kirjan kielen osin puhemaisuus teki kirjasta hieman liian naivin tämän viinin pariksi. Molemmat antoivat kuitenkin paljon ajattelemisen aihetta.

Helmet-lukuhaaste 2018: 31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa

Vie minut jonnekin
Kirjoittanut Laura Honkasalo
Otava 2018
198 sivua (luettu E-kirjana)

Zaccagnini Montepulciano d'Abruzzo
Montepulciano 2015
Abruzzi, Italia
15,50€ (Alkosta kesäkuussa 2018)