maanantai 26. marraskuuta 2018

Minun tarinani (kirjoittanut Michelle Obama)

Pitkään odotettu Michelle Obaman elämäkerta ilmestyi vajaan parin vuoden päästä siitä, kun valta Valkoisessa talossa vaihtui Obamilta Trumpeille. Viime vuodet maan politiikassa, niitä ulkoapäin seuraavalle, ovat olleet vähintään mielenkiintoisia. Michelle Obaman kirjassa lukija pääsee muistelemaan hieman tasaisemmaksi miellettyä aikaa.

Kirjan alkuosa keskittyy pitkälti Michellen lapsuuteen ja perheeseen. Hän on kotoisin hyvin tavallisesta chicagolaisesta kodista. Tummaihoisten syrjintä on hänelle aina ollut osa arkipäivää. Kirjassa hän useasti toteaa, että on ihonvärinsä vuoksi joutunut tekemään tuplasti töitä osoittaakseen taitonsa. Perhe on aina ollut kaiken tekemisen keskiössä hänen elämässään. Arvo, jota miespoliitikkojen kirjoissa ei samalla tavalla painoteta. Merkitys lienee heillekin yhtä suuri, mutta ehkä sitä pidetään tietyssä mielessä itsestäänselvyytenä tai aiheesta ei kehdata puhua.

Michelle paljastaa paljon lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Ensirakkaudet, pilvenpoltot ja aikuistumisen vaiheet tulevat lukijalle tutuksi. Elämä vaalikampanjoiden keskellä ja Valkoisessa talossa jäävät sen sijaan mielestäni perinteisen kulissin taakse. Valkoisen talon ajalta hän lähinnä keskittyy kertomaan lastensa Sashan ja Malian tarkoin säädellystä elämästä ja kehityksestä. Barack Obama on joutunut työnsä vuoksi olemaan paljon poissa perheensä luota ja tämä on luonnollisesti asettanut Michellelle entistä suuremmat paineet vanhemmuudesta.

Kirjasta huokuu inhimillisyys ja jalat maassa asenne. Se antaa kohteestaan samanlaisen kuvan, kuin hänestä julkisuuden kautta on muutenkin muodostunut. Ehkä siis paikkansa pitävä tai ainakin hyvin suunniteltu ja rakennettu. Kirja on hyvä, vaikkakin subjektiivinen teos presidentti Obaman kauden taustalta. Samalla se on myös tummaihoisen naisen kasvutarina Yhdysvalloissa. Eli kirjasta löydettävissä lähes jokaiselle jotakin.

Kirjan kanssa maistoin Ranskan Bordeauxsta tulevaa hyvin klassista Cabernet Sauvignonin, Merlotin ja Cabernet Francin sekoitetta. Viini oli väriltään purppuran tummaa ja tiivistä. Tuoksussa oli pehmeyttä ja kypsiä marjoja - luumua, kirsikkaa ja aavistus hapokasta puolukkaa. Maussa samat marjat jatkoivat tasapainossa tuoksun enteilevää etenemistä. Viinssä oli pehmeitä tanniineja. Hyvin tasapainoinen pihviviini, joka ei kuitenkaan ollut liian raskas. Viini maistui kirjan lisäksi sisäfileepihvin, bearneise-kastikkeen, itse tehtyjen maalaissipsien ja vihreän salaatin kanssa. Oikea klassikko!

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmat ovat tasapainoisia ja kestävät aikaa. Viinissä hieman enemmän särmää kuin kirjassa.

Michelle Obama
Minun tarinani
kirjoittanut Michelle Obama
Otava 2018
392 sivua (luettu E-kirjana)

Château Fontesteau
Cabernet Sauvignon, Merlot, Cabernet Franc
Bordeaux, Ranska 2012
18,40€ (Alkosta marraskuussa 2018)

torstai 22. marraskuuta 2018

Ultra Bra (kirjoittanut Mervi Vuorela ja Ville Similä)

"Ultra Bra - sokeana hetkenä" on hieman erilainen bändikirja. Hieman samoin kuin bändi, josta se kertoo. Olen aina pitänyt Ultra Bran musiikista, mutta heidän menestysvuosinaan 1990-luvulla olen ollut hieman nuori keikoilla kävijä. Viime vuonna pääsin heitä onnekseni Hartwall Areenalle kuuntelemaan ja olihan hieno musiikillinen ilta!

Kirjan ilmestyessä olin hieman vastahakoinen siihen tarttumaan, sillä jotenkin tuntui, että kirjan lukemisen jälkeen bändin yllä itselleni ollut magia varmasti hälvenisi. Kun tietokirja Finlandia-ehdokkaat julkistettiin mieleni tältä osin muuttui ja onneksi niin.

Kirjan kappaleita ja alaotsikoita on jaoteltu osin yhtyeen kappaleiden mukaan. Sinä lähdit pois, Tyttöjen välisestä ystävyydestä ja Kun vaihtuu vuosituhat ovat sellaisia hittejä, jotka alkavat soida heti mielessä, kun uusi luku alkaa. Tarina etenee kronologisesti ja tuntuu rehelliseltä. Tietysti aika saattaa vaikuttaa muistoihin ja fiiliksiin, mutta bändin jäsenet vaikuttavat aidoilta ja käsittelevät bändi-aikaa ilman turhaa dramatiikkaa.

Kirja on paitsi kertomus bändin jäsenistä, se on myös loistava ajankuva aina sen jäsenten lapsuudesta ja nuoruudesta 80- ja 90-luvuilta lähtien. Se paljastaa paljon uusia piirteitä yhtyeen jäsenistä ja toisaalta antaa hyvää kuvaa ajasta, jolloin ulkoiset seikat ja trendien mukana pysyminen, eivät ehkä olleet aivan niin tärkeitä kuin hieman myöhemmin. Toisaalta nuo ovat myös seikkoja, joiden perusteella yhtye on muista erottunut ja luonut menestystään.

Kirjan kanssa maistoin saksalaista Pinot Noir -viiniä. Jo viinin tuoksussa kirsikkaisuus ja puolukkaisuus tuntuivat varsin voimakkaina. Maussa puolukka nousi eniten esille, mutta kirsikka pehmensi taustalla mukavasti kirpsakkaa marjaa. Viinin maussa myös metsäisyys on vahvasti läsnä. Hapokkuutta on, mutta tanniineja ei juurikaan. Viini maistui kirjan lisäksi perinteisen salami-pesto perjantaipizzan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmissa on sopivasti syvyyttä ja niiden nauttimisesta tulee hyvälle tuulelle. Aika onnistunut kombo!

Ultra Bra - Sokeana hetkenä
kirjoittanut Mervi Vuorela ja Ville Similä
Werner Söderström Osakeyhtiö 2018
190 sivua (luettu E-kirjana)

J.W Huesgen
Pinot Noir 2016
Pfalz, Saksa
10,49€ (Alkosta lokakuussa 2018)

lauantai 17. marraskuuta 2018

Lasten planeetta (kirjoittanut Riikka Pulkkinen)

"Lasten planeetta" on Riikka Pulkkisen kuudes teos. Vuonna 1980 syntyneen Pulkkisen toinen kirja "Totta" oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2010. Olen vuosia sitten lukenut hänen ensimmäisen romaaninsa "Raja". Muistikuvani mukaan kirja oli hyvin kirjoitettu ja tarina oli kiehtova. "Lasten Planeetta" on ollut kesän ja syksyn aikana paljon esillä ja se päätyi myös omalle lukulistalleni. Lukeminen muuttui kuitenkin automatkojen aikana kuuntelukirjaksi.

Tarinan keskiössä on tavallinen kaupunkilainen perhe; Frederika, Henrik ja heidän alle kouluikäinen lapsensa. Vanhemmat kasvavat erilleen ja alkaa eroprosessi. Ero- ja samalla kasvuprosessia käsitellään pääasiassa perheen äidin näkökulmasta. Taustalla kulkee myös Frederikan ja tämän Julia-siskon kasvutarina. Julia on kärsniyt psykooseista ja muista mieleterveysongelmista. Sivutarina on mielenkiintoinen, mutta jää kyllä minulle kuuntelijana varsin etäiseksi verrattuna varsinaiseen tarinaan.

Kirjassa kuvailtu Frederikan ja Henrikin eroprosessi tuntuu hyvin totuudenmukaiselta ja uskottavalta. Aihe on haastava ja siihen liittyy paljon ristiriitaisia tunteita ja huomioon otettavia asioita. Tarinassa kaiken keskiöön nousee parin lapsi. Tulee tunne, että hänet otetaan kaikissa käänteissä täydellisesti huomioon. Ajoittain vanhemmat elävät vain ja ainoastaan hänen kauttaan, eivätkä uskalla astua pois äidin ja isän rooleistaan. Kun vanhempien arki eron myötä muuttuu, putoaa heiltä tavallaan pohja pois elämältä. Miten pitää toimia missäkin tilanteessa ja mitä tehdä, kun tietyssä mielessä on aivan yksin.

Kirja on loistava aikakautensa kuvaus. Erot eivät ole yhteiskunnassamme uusi asia, mutta kirja raottaa hieman sitä ajatusmaailmaa, että ehkä tavallisena pidetty perhe ei olekaan se ainoa oikea tavoiteltava tilanne. Ehkä elämää voi elää muutenkin tai elämä voi muodostua erilaisista janamaisista palikoista.

Kirjan kanssa maistoin alsacelaista Andrée Klipfeltin Gewürtzamineria. Viinissä on mineraalisuutta, sitruksisuutta ja aavistus omenaa. Viinissä on myös hapokkuutta ja aavistus mausteisuutta. Maistoin viiniä pekonilla terästetyn kanttarellikeiton kanssa. Yhteensopivuus oli hyvä, viini sopisi varmasti hyvin myös vaikka kermaisen kanan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmissa on perusasiast kunnossa. Kirja antaa ehkä enemmän ajatuksen aihetta.

Lasten planeetta
kirjoittanut Riikka Pulkkinen
lukija Elina Ylisuvanto
Otava 2018
11h 29min (kuunneltu äänikirjana)

Andrée Klipfel
Gewurtzaminer
Alsace, Ranska
n. 9€ (ostettu alsacelaissta supermarketista)

tiistai 13. marraskuuta 2018

Laserjuuri (kirjoittanut Heikki Valkama)

Heikki Valkaman toinen gastronominen dekkari "Laserjuuri" on suoraa jatkoa hänen ensimmäiselle kirjalleen "Pallokala". Kirjassa suomalainen, Japaniin ihastunut ja sinne muuttanut kokki Riku Mäki  saa tehtäväksi etsiä jo kadonneeksi kuvitellut Laserjuuri-kasvin. Palkkioksi hänelle luvataan oma ravintola Japaniin. Laserjuuren perässä on myös muita, joten etsintä muuttuu jännittäväksi seikkailuksi yltäen aina Kreikan saaristoon saakka.

Valkaman ensimmäisessä kirjassa päähenkilön taustoihin ja hänen kuvailuunsa käytettiin mielestäni enemmän aikaa. Laserjuuresssa mennään suoraan asiaan ja mielestäni on merkittävä etu, että "Pallokala" on lukijalle entuudestaan tuttu. Vauhdikkaiden, jopa mielestäni hieman bondimaisten, tapahtumien lisäksi kirjassa keskitytään gastronomiaan ja japanilaiseen ruokakulttuuriin. Sushit lienevät tuttuja, mutta niiden ja muidenkin maan herkkujen takana on varsin monisäikeinen traditiokehikko. Lukijana välillä pohdin mikä on totta, ja mikä on Valkaman itsensä keksimää informaatiota.

"Laserjuuri" on hyvä kirja, mutta pidin kyllä hieman enemmän Valkaman ensimmäisestä. Siinä etenemistahti oli rauhallisempi ja japanilaisen kulttuuriin tietämys ja tuntemus nousi siinä enemmän esille. Tämä ei välttämättä ole toki ollut tarkoitustakaan tässä toisessa kirjassa, mutta tunnelma ei mielestäni noussut yhtä aidoksi kuin "Pallokalassa".

Kirjan pariksi valikoitui aihe huomioiden ja ensimmäisen kirjan kohdalla makupariksi vinkattu japanilainen sake. Sake eli riisiviini ei ole minulle entuudestaan oikeastaan tuttua. Jossakin olen sitä saattanut maistaa, mutta siihen tietoni tästä juomasta ovat jääneet. Nyt pienen googlettelun avulla pyrin selkeyttämään itselleni tästä juomasta perustiedot. Kyseessä siis riisistä käymisteitse ja pästoroimalla valmistettu juoma, jota voidaan nauttia joko kylmänä tai lämpimänä.

Alkosta on löydettävissä useampia sake-juomia. Tällä kertaa maistettavaksi valikoitui varsin laajalti löytyvä Kura no Machi Tokubetsu Junmai Ginjo Sake. Miltä se sitten maistui? No, ei noussut lempijuomieni joukkoon, ei oikeastaan edes lähelle. Tuoksussa on hieman melonisuutta ja riisin keitinveden tuoksua. Maussa on kevyttä helmäisyyttä - lähinnä hunajamelonia ja riisin aromia. Alkoholia tässä sakessa on 14,5% eli saman verran kuin vahvahkossa viinissä. Alkoholin maku ei suoraan puske vastaan, mutta juomasta puuttuu viinille tyypillinen raikkaus ja hapokkuus. Maistoin sakea itsetehdyn sushin kanssa.

Kirjan ja saken yhteensopivuudelle annan kaksi pistettä. Yhdistävänä tekijänä molemmissa on kärsimättömyyttä. Kirjan malttaa tästä huolimatta lukea nautiskellen. Saken sen sijaan toivoo vain saavansa mahdollisimman nopeasti pois suusta. Ehdottomasti kannattaa nauttia erikseen, jos ei saken kaveri ole.

Laserjuuri
kirjoittanut Heikki Valkama
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2018
296 sivua

Kura no Machi Tokubetsu Junmai Ginjo
Sake
Japani
5,38€/300ml (Alkosta lokakuussa 2018)

lauantai 3. marraskuuta 2018

Kiira (kirjoittanut Jere Nurminen)



Kiira Korpea voidaan pitää yhtenä Suomen menestyneimpänä taitoluistelijana. Luistelu on ollut hänen intohimonsa yli parikymmentä vuotta. Kurinalanen harjoittelu ja halu jatkuvasti kehittyä ei ole rajoittunut vain luisteluun, vaan Kiira Korpi on menestynyt myös opiskelussaan ja kilttinä tyttönä huolehtinut myös perheestään ja kodista. "Kiira - ehjäksi särkynyt" -kirja käy läpi Kiiran uraa ja tuntoja sen aikana.

Ääneen kirjassa pääsevät myös lyhyillä lainauksilla mm. Kiiran valmentajat ja vanhemmat sekä Petra-sisko. Heidänkin elämänsä on pyörinyt pitkälti Kiiran luistelu-uran ympärillä. Vaikka Kiiraa kuvaillaan kirjassa kiltiksi ja tottelevaiseksi, niin hänellä on silti vahva oma tahto ja näkemys, joka varmasti on auttanut häntä menestyksen tiellä. Päätökset valmentajien vaihdoista, ulkomaille muuttamisesta ja erilaisten tukijoiden palkkaamisesta  Kiira on kirjan mukaan tehnyt itse. Huippu-urheilumaailmaa suuremmin tuntematta nämä tuntuvat isoilta ratkaisuilta sekä henkisesti että taloudellisesti.

Kirja avaa hieman myös huippu-urheilijoiden taloutta. Se valottaa lukijalle, kuinka sponsorointi Suomessa käynnistyy ja etenee. Urheilijoiden on oltava monitaitureita, sen lisäksi että he päätoimisesti valmentautuvat, heidän on huolehdittava tukijoukoistaan ja taloudestaan. Toki tässä joukossa jokainen tukee toinen toistaan, mutta jollakin tavalla urheilijalla on kuitenkin päävastuu, että homma pyörii. Ja kun se ei pyöri kunnolla, niin urheilija on viime kädessä vastuussa tehtävistä muutoksista. Arvostan Kiiraa suuresti siitä, että hän on valmis kantamaan vastuunsa. Kenenkään kaikki valinnat elämässä eivät välttämättä ole täysin oikeita, mutta ne ovat ainakin Kiiran kohdalla harkittuja.

Kirjan kirjoittaja Jere Nurminen on tullut tutuksi mm. Ylen Urheiluruudun ankkurina ja toimittajana. Nykyisin hän toimii Ylen ulkoisen ja sisäisen viestintätiimin esimiehenä. Ennen toimittajan uraa Nurminen on toiminut tanssijana mm. Lyonin ja Suomen Kansallisbaleteissa. Vaikka laji on eri, niin urheilumaailma on hänelle tuttu.

Kirja on tyypillinen tämän ajan urheilijaelmäkerta. Siinä ei keskitytä teknisesti lajin esittelyyn, vaan pääosassa on urheilijassa ihmisenä. Kiira Korpi on vasta 30-vuotias, joten on keskuteltu voiko hänen ikäisestään vielä elmäkertaa kirjoittaa. Mielestäni voi, kuten tämä kirja osoittaa. Asiat ovat vielä tuoreessa muistissa, eikä aika ole päässyt kultaamaan muistoja. Ja toki elämäkerta voidaan myöhemmin kirjoittaa uudestaan.

Kirjan kanssa maistoin aivan uudenlaista tuttavuutta, nimittäin romanialaista punaviiniä. Olin saanut viinin tuliaisiksi Romaniasta ja hieman arvelutti mitä tulevan piti. Kirjan lisäksi viini maistui lihaisan borsch-keiton kanssa. Cuvee Nicolae viini on sekoitetta, jossa on Cabernet Sauvignonia, Fetecasca Negra ja Pinot Noir rypäleitä. Viini on valmistettu bordeauxlaiseksi ja kyllä siitä mielestäni oli ranskalaisia piirteitä havaittavissa. Viinissä on kirsikkaista marjaisuutta, siinä on mukavasti happoja ja tanniineja. Viinissä on myös maanläheisyyttä, ehkä savea ja tupakkaa. Ihan ok, vähän ehkä yliyrittämistä ranskalaiseen suuntaan, joka näyttäytyy siten, että viinissä yrittää olla kaikkea, eikä se keskity vain yhteen tai kahteen vahvaan osa-alueeseensa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme ja puoli pistettä. Molemmissa on paljon yritystä. Kirja kantaa hieman pidemmälle. Toisaalta kirjasta puuttuu syvyyttä, jota viinissä on. Sopivat hyvin yhdessä tai erikseen nautittavaksi.

Kiira
kirjoittanut Jere Nurminen
Otava 2018
170 sivua (luettu E-kirjana)

Cuvee Nicolae
Tohani Winery
Cabernet Sauvignon, Frtecasca Negra, Pinot Noir
Bukarestin pohjoispuolella, Romania
n. 10€ (ostettaessa viinitilalta)

tiistai 30. lokakuuta 2018

Älä mene pois (kirjoittanut Ayòbámi Adébáyò)

"Älä mene pois" on nigerialaisen Ayòbámi Adébáyò ensimmäinen romaani. Romaani kertoo nigerialaisesta perheestä - siihen liittyvästä moniavioisuudesta ja lapsettomuuden mukanaan tuomista yhteiskunnallisista haasteista. Yejide ja Akin tapaavat toisensa hyvin nuorina ja rakastuvat. He menevät naimisiin ja aloittavat yhteiselonsa lähes kuin missä tahansa länsimaisessa rakkausavioliitossa. Nigerialainen kulttuuri, moniavioisuus runsaslukuisine lapsineen ja ihmisten yksityisyyteen puuttuminen nousevat pariskuntaa erottavaksi haasteiksi.

Kun Yejide ei tule raskaaksi pitkän yhteiselon jälkeen, hankkii suku Akinille toisen vaimon. Yejiden halu saada lapsi on kuitenkin niin kova, että hän luulee pitkään olevansa raskaana ja vaikka "raskautta" on kestänyt yli vuoden ja useat lääkärit ovat todenneet, ettei hän todellisuudessa odota lasta, ulkoisista merkeistä huolimatta, joutuu heidän yhteiselonsa viimeistään kriisin eteen. Kun Yejide vihdoin tulee raskaaksi, seuraa haasteena mm. lasten sairaudet.

Suomessa on viime aikoina julkisuudessa paljon puhuttu siitä, kuinka nuoret eivät enää välttämättä halua lapsia ja syntyvyys on pudonnut ennätyksellisen alhaiseksi. Perhesuunnittelu ja lapsettomuus ovat toisaalta hyvin yksityisiä asioita, mutta toisaalta kenellä tahansa, tutulla tai vaikka tuntemattomalla politiikolla,  tuntuu olevan oikeus sanoa asiaan oma mielipiteensä ja neuvonsa. Tämä kirja avaa hieman samaa  tematiikkaa, mutta aivan erilaisessa kulttuurissa. Missä on yksityisyyden raja vai onko sitä ollenkaan? Ja pitääkö sitä edes olla? Miten erilaisiin yksityisiin asioihin pitää suhtautua?

Kirjailija oli Helsinki Lit -tapahtuman vieraana toukokuussa 2018. Viimeistään kuunnellessani hänen haastatteluaan vakuutuin siitä, että kirja kannattaa lukea. Ayòbámi Adébáyò on vielä varsin nuori, syntynyt vuonna 1988, mutta hänen kokemuksena ja näkemyksensä tuntuivat mielestäni hyvin kypsiltä. Kirja käsittelee haastavia aiheita, mutta se ei silti ole mielestäni liian raskas tai painostava.

Kirja on hienosti kirjoitettu ja ehdottomasti suosittelen sen lukemista. Vaikka juoni on polveilevaa ja tapahtumia on paljon, pysyy kirjassa kuitenkin lukurauha ja lukijan on helppo seurata henkilöiden kasvua. Kirja antaa myös aivan uudenlaisen kuvan suomalaisille varsin tuntemattomasta Nigeriasta.

Kirjan kanssa maistoin Kanadasta ostamaani Trius-tilan punaviiniä. Kanadalaiset viinit ovat viime vuosina alkaneet nostaa päätään ja muutamaa maan viiniä saa jo Alkostakin. Trius-viinitila sijaitsee Ontarion osavaltiossa, lähellä Niagaraa ja kohtalaisen lähellä Torontoa. Alueella on merkittävä mikroilmasto, jonka vuoksi se soveltuu viinin viljelylle, vaikkakin talviaikaan lumisateet ja pakkaset ovat hyvin yleisiä.

Viini on väriltään täyteläistä ja varsin tummaa. Tuoksussa on täyteläistä marjaisuutta ja hieman tammisuutta. Suutuntumalta viini on pehmeää ja luumuisen sekä kirsikkaisen marjaista. Viinissä on happoja, jotka antavat sille ryhtiä. Samoin tammisuus antaa hyvää vastapainoa marjaista makeutta vastaan. Tanniineja on hyvin maltillisesti, jonka vuosi viini on parhaimmillaan lihaisen pastan tai padan kanssa ennemmin kuin vaikkapa raskaan pihvin.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmissa on ihanaa uutta raikkautta, mutta samalla ne ovat aitoja. Kumpikaan ei yritä olla jotakin muuta kuin mitä oikeasti on. Suosittelen molempia ja vielä parempia ovat yhdessä kuin erikseen!


Älä mene pois
kirjoittanut Ayoóbámi Adébáyó
alkuteos Stay With Me
suomentanut Heli Naski
Atena Kustannus 2018
298 sivua

Trius
Merlot
Vintage 2014
VQA Niagara Peninsula, Kanada
n. 15€ (ostettu Kanadasta kesällä 2017)


lauantai 27. lokakuuta 2018

Helsingin kirjamessut torstai ja perjantai 2018


Helsingin kirjamessut ja viini- sekä ruokamessut ovat jälleen tänäkin vuonna täynnä tapahtumia, mielenkiintoisia vieraita ja antoisia keskusteluja. Pääsin tänä vuonna onnekseni vierailemaan messuille bloggaajapassilla. Suuri kiitos, että myös vasta vajaa kaksi vuotta blogia pitänyt harrastelija sen sai! Alla oleva kirjoitus on varmaan blogi-historiani pisin. Loppupuolella on mielipiteitäni messusta yleisellä tasolla, jos sitä ennen olevat messu-kulkemiseni eivät kiinnosta.

Torstai

Torstai alkoi puolen päivään aikaan lounaalla "Fisu ja ranet" -ruokakärryllä. Friteeratun kalan ja ranskalaisten kanssa maistoin hieman libanonilaista Ksara-tilan raikasta valkoviiniä. Maittavan lounaan jälkeen oli hyvä siirtyä kirjamessujen puolelle. Ensimmäisenä kävin kuuntelemassa mainioksi Tiedetoriksi muuttuneella Kruununhaka-lavalla Benita Heiskasen, Antti Ronkaisen ja keskustelua vetäneen Laura Parkkisen ajatuksia "Yhdysvaltain valtapolitiikan historiasta ja nykypäivästä". Keskustelu oli polveilevaa, mutta sitä oli nautinnollista kuunnella, kun keskustelijat oikeasti osasivat asiansa ja uskalsivat sanoa myös mielipiteitään ääneen. Keskustelun jälkeen Yleen nauhoitettiin hieman suuremmalla kokoonpanolla keskustelu valkoisen miehen valta-aseman murtumisesta yhdysvaltalaisessa kirjallisuudessa, joka piti tietysti käydä myös Areenasta seuraavana aamuna kuuntelemassa.

Yritin änkeytyä Ruben Stillerin juontaman "Totuuden jälkeen" -kirjan pohjalta suunnitellun keskustelun  "Miten media selviää paskapuheen aikakaudella?" mutta runsaan väkijoukon vuoksi keskustelu oli jätettävä puolivälissä kesken. Hienoa, että aihe kiinnostaa laajalti! Ei kai auta kuin lukea kirja itse.

Sieltä tie vei takaisin Tiedetorille. "Yhdysvaltojen nykyisyys, tutkimus ja amerikkalainen kirjallisuus" oli aiheena vähintäänkin laaja. Keskustelijat olivat Helsingin yliopistosta ja osin heidän tulkintansa meni yli oman ymmärrykseni. Toisaalta ajoittain on kyllä inspiroivaa kuunnella jotakin itselle liian vaikeaa ja innostua tätä kautta ottamaan asioista selvää.

Pauliina Rauhalan kirjat eivät ole minulle vielä tuttuja. En oikein innostunut hänen haastattelussaan Synninkantajat-kirjaa koskien. Uskonto ja lestadiolaisuus ovat sinänsä kiinnostavia, mutta punainen lanka jäi itseltäni puuttumaan. Toisaalta ehkä tämä on juuri aihe, jossa itsensä pitäisi haastaa... Ankka-mestari Don Rosa oli häntä ennen lavalla ja hänen innostuksensa sen sijaan tarttui jopa ei-niin-suureen-ankka -faniin.

Ennen kotiinlähtöä kuuntelin vielä hetken Minna Helteen haastattelua. Hän mainitsi, että yleisesti epäselvyyksien ja riitojen suurena aiheuttajana on, että kuuntelijoilla on liian vahvat omat oletuksensa ja he eivät halua edes yrittää ymmärtää muita. Omien oletusten rikkomisesta muotoutui jollakin tavalla ensimmäisen messupäivän teema, kun myös Benita Heiskanen oli aiemmin todennut, että ihmiset ajattelevat ja arvostelevat Yhdysvaltoja sen mukaan, jona sen olettavat olevan, ei sen, millainen se oikeasti on. Ajoittain pitäisi yrittää laajentaa omaa ajatteluaan myös olettamustensa, joista osa niin vahvoja, ettei niitä itse edes huomaa, ulkopuolelle.

Perjantai

Perjantain messupäivä käynnistyi Henriikka Tavin haastattelulla hänen uudesta kirjastaan "Tellervo". Molemmat uusia tuttavuuksia. Itseään etsivä kolmekymppinen nainen ja chick lit tuntuivat ensin läpi kolutuilta aiheilta, mutta kun ohjelman aikana luettiin kirjasta kohtia, heräsi kiinnostus ja tämäkin taitaa lukulistalleni yltää.

Esplanadin pikkulavalta matkani suuntautui Senaatintorille, jossa Minna Rytisalo kertoi fiktiivisestä Minna Canthista kertovasta kirjastaan "Rouva C". Kirjailijaa yhdisti moni seikka Minna Canthiin ja samoin minua, joten täytyyhän tuo kirja tulevaisuudessa lukea. Pidin siitä, että Rytisalo tuntui hyvin aidolta ja rehelliseltä kertoessaan kirjastaan ja sen kirjoitusprosessista. Ihanaa, että hän uskalsi rohkeasti tarttua kirjoitusurakkaan, koska se tuntui hänelle tarkoitetulta.

Lisää naiskirjailijoita ja chick littiä tarjosi Laura Honkasalo ja "Vie minut jonnekin", joka on tässäkin blogissa aiemmin luettu. Tuo haastattelu ei kylläkään mitään uutta antanut tai muutenkaan jäänyt juuri mieleen.

Yhdysvaltain suurlähetystön osastolla Alexandra Pasternak-Jackson kertoi business-kirja vinkkejään. Tuntui kuin olisi ollut Yhdysvalloissa kuuntelemassa kirja-myynti puheita -positiivisessa mielessä. Esiintyjä oli innostunut ja kiinnostunut aiheesta ja innostus tarttui myös kuuntelijoihin.

Ennen viinimessujen puolelle siirtymistä edessä oli vielä yksi messun kohokohdista eli Jennifer Clementin haastattelu. Luin juuri hänen kirjansa "Rakkaudesta aseisiin" ja pidin siitä kovasti. Se avasi uudenlaisia näköpuolia Yhdysvalloista ja keskustelu puolestaan Meksikon ja Yhdysvaltojen suhteesta. Toisen kerran kävin vielä Clementiä kuuntelemassa, kun hän Sirpa Kähkösen johdolla keskusteli Sofi Oksasen kanssa naiskirjailijoiden kohtaamasta väkivallasta. Harmi, että yleisöä ei ollut paljoa paikalla kuuntelemassa hieman provokatiivista, mutta mielenkiintoista keskustelua. Niin ja mahtui väliin myös ihastuttava Saara Turunen ja "Sivuhenkilö". Erityisen mieleenpainuvaksi keskustelun teki lähistöllä istuvat bloggaajat, jotka osasivat täysin ennakoida Saaran kommentit ja esittivät loistavaa kritiikkiä (lähinnä haastattelijasta). 

Jos torstaista kokoavaksi ajatukseksi jäi ettei oletuksia pitäisi tehdä, niin perjantain teemoja kokosi Sofi Oksasen "myytti tasa-arvoisesta Suomesta". Suomea pidetään tasa-arvoisena, ja sitä se toki moneen maahan verrattuna onkin. Suomessa naiset eivät kuitenkaan ole monellakaan tilastollisesti mitattavissa olevilla tekijöinä mitattuna tasa-arvoisessa asemassa miesten kanssa. Kannatan tasa-arvoa ja haluan olla tässä hyvin maltillinen, mutta silti aika ajoin, pieni feministi minussa nostaa päätään. Erityisesti näin on käynyt viime aikoina, kun lukemien kirjojen määrä on noussut tämän blogin ansiosta.

Viikonloppu kuluu sienestämisen ja messukirjojen, sekä parin viinin maistamisen parissa, joten valitettavasti lauantai ja sunnuntai jäänevät nyt messuilla väliin. Onneksi monia keskusteluja voi seurata Hesarin ja Ylen kautta. Sekä tietysti muiden bloggaajien kirjoitusten jaa twiittausten avulla.

Messu mietteitä

Helsingin kirjamessut ovat aina hyvin järjestetty tapahtuma ja paikalla on valtava määrä kirjailijoita ja muita yhteiskunnallisia keskustelijoita. Ei tule mieleen mitään toista tapahtumaa, jossa yhtä suuri ja kirjava joukko pääasiassa kulttuurin ja yhteiskunnan vaikuttajia kävisi värikkäitä keskusteluja keskenään ja olisivat myös suuren yleisön tavoitettavissa. Samalla, kun pääsee vielä maistamaan lukuisten maahantuojien viinejä kohtuullisella korvauksella, ei tapahtumasta paljon muuta voi toivoa. Tai ehkä jotain kuitenkin, josta alla muutama ajatus ylös kirjoitettuna.

Vuodesta toiseen minua harmittaa, kun esiintymislavan paikkojen löytämiseen kuluu aikaa. Messuhallissa opasteita ovat ainoastaan yhteen suuntaan näkyvät nimi-kyltit. Jos satut kävelemään vastakkaiselta suunnalta jää kyltti huomaamatta. Tilanne toki helpottaa toisena vierailu-päivänä, kun paikat tulevat tutuksi, jos tuolloin paikalle myös ennättää. Eri lavoja voisi hieman myös sisustaa enemmän erityylisiksi. Haastattelu-tuolit näyttivät hyviltä, mutta useamman kerran niissä istuvat vieraat tuntuivat niihin istuessaan niiden mukavuutta kritisoida, erityisesti lyhyitä hameita käyttävät naiset.

Toinen kritiikki koskee Senaatintori-lavan ympäristöä, jonne täyteen tuppautunutta tapahtumaa voisi yrittää hallin keskeltä hieman siirtää. Joka lavalla taitaa olla lähes koko ajan ohjelmaa. Tämä on hienoa, mutta ei välttämättä aivan itsetarkoitus. Pienenä huolenaiheenani on, että määrä korvaa laatua. Myydyimmät kirjailijat kun tuntuvat säntäilevän lavalta ja osastolta toiselle laukomaan lähes samoja asioita. Jotkin aiheet taas olivat niin laajoja ja keskustelijoita paljon, ettei puolessa tunnissa saatu oikein mitään sanottua. Uuden ohjelmajohtaja Ronja Salmen jäljiltä oli nähtävissä raikkautta ja uusia lähestymistapoja kirjallisuuteen, jotka toivottavasti tulevat pysyväksi osaksi tulevia tapahtumia. Oli myös ilo nähdä, että hän kierteli ja seurasi aktiivisesti keskusteluja. Erityisenä mieleen jäi D.R.E.A.M.S-rapkollektiivin haastattelu.

Tyytyväisenä uusista tuttavuuksista ja liian monesta lukupinon kasvattajasta, on hyvä jatkaa syksyä kohti talvea.