keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Enkelintekijä (kirjoittanut Camilla Läckberg)

Enkelintekijä on Camilla Läckbergin vuonna 2013 suomenkielisenä ilmestynyt dekkari. Se jatkaa saman Fjällbackan-kylän rikosten ja ihmissuhteiden selvittelyä kuin hänen aiemmatkin kirjansa. Kirjan päähenkilönä on kirjailija Erica Falck ja hänen poliisimiehensä Patrik Falck. Kummankin ammattia ja tuttavuuksia täydentäen he onnistuvat ratkaisemaan rikoksia, jotka tavalla tai toisella juontuvat kaukaa historiasta.

Kirjan tarina etenee kohtalaista vauhtia ja teksti on soljuvaa. Aiemmista Läckbergin dekkareista poiketen tässä kirjassa on enemmän jännitystä ja ehkäpä naivit ja hieman lapselliset toteamukset eivät pistä enää samalla tavalla silmään. Tämä saattaa kyllä johtua siitäkin, että olen useita hänen kirjojaan jo lukenut ja tottunut hänen, mielestäni paikka paikoin lapselliseen kerrontatyyliinsä. Läckbergin kirjat ovat mukavaa kesäluettavaa - sopivasti jännitystä ja teksti hyvin helppolukuista.

Kuten aiempienkin Läckbergin kirjojen, niin myös tämän kanssa sopii mielestäni erityisen hyvin valkoviini. Kirja on keveä, mutta siinä on kuitenkin tyyliä, sama juttu kuin usein valkoviinien kanssa. Tällä kertaa makupariksi valikoitui  uusiseelantilainen Sauvignon Blanc. Kyseessä on hyvin nuori viini (vuosimallia 2016), joten muutaman vuoden kypsytys olisi ehkä hieman tukevoittanut ja antanut viinille syvyyttä. Tällä hetkellä viini oli väriltään aavistuksen kullan kellertävää. Sen tuoksussa oli kyseiselle rypäleelle tyypillistä herukkaa (erityisesti valkoherukkaa). Maussa oli hienon herukan lisäksi myös greippiä ja hieman mineraalisuutta. Viinissä ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta toisaalta se ei myöskään jäänyt erityisesti mieleen sävähdyttävänä. Viinin kanssa maistui kevyt kinkkuparsakaalipiirakka.

Viinin ja kirjan yhteensopivuus saa tällä kertaa kolme ja puoli pistettä. Yhteistä on helppous ja keveys sekä toisaalta näiden tekijöiden aiheuttama tylsyys. Makumaailma ei näitä kuitenkaan erityisesti yhdistä ja vaikka ovat keskenään ihan hyviä niin oikeastaan ihan yhtä hyviä ovat myös erikseen.

Enkelintekijä
kirjoittanut Camilla Läckberg
suomentanut Outi Menna
Gummerus Kustannus Oy Helsinki
Scandbok Ruotsi 2013
483 sivua

Villa Maria Private Bin
Sauvignon Blanc
Marlborough 2016
Uusi-Seelanti
7,99€/0,375l (Alko kesäkuu 2017)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!