tiistai 13. kesäkuuta 2017

Salka Valka (kirjoittanut Halldór Laxness)

Vuonna 1955 islantilainen Halldór Laxness voitti kirjallisuuden Nobelin palkinnon. Yksi hänen Suomessa tunnetuimmista kirjoistaan on Salka Valka, joka on kirjoitettu 1930-luvun alussa. Lukemani teoksen on vuonna 1966 suomentanut Jyrki Mäntylä ja teoksen suomennuksen myöhemmin tarkistanut Tapio Koivukari.

Teos kertoo Salka Valka -nimisen tytön kasvutarinan. Tyttö tulee äitinsä kanssa kiertolaisena köyhään islantilaiseen kalastajakylään ja pyrkii saamaan elantoansa erilaisin työtehtävin. Teoksessa kuvataan elävästi hänen kehitystään yksinhuoltajaäidin parissa kasvavasta aina aikuiseksi naiseksi saakka. Kirja on aidon kasvutarinan lisäksi myös hieno kuvaus tuon ajan islantilaisesta pienestä kylästä. Siinä käydään läpi mm. sosialismin ja kommunismin tuloa paikkakunnalle ja tuon ajan ihmisten välisiä suhteita ja hierarkia-eroja.

Kuten aiemmassa kirjoituksessani kerroin, niin todennäköisesti seuraava ulkomaanmatka tulee suuntautumaan tähän mielenkiintoiseen saarivaltioon. Teoksesta saa pienen kuvan maan historiasta ja kansalaisten luonteesta. Kuten Satu Rämö kirjassaan totesi, niin islantilaiset tuntuvat selviytyvän lopulta kaikesta kunnialla. Tästä kertomuksesta huokuu mielestäni samanlaista positiivisuutta, joka yleensä ei välttämättä ole mielestäni kovin ominaista vastaavanlaisille vanhoilla klassikko-teoksille. Lukemisen arvoinen klassikko, joka tarjoaa sopivasti lukuhaastetta vaikkapa sateiseksi kesäpäiväksi. Kirjan ensimmäinen neljännes sujuu kohtalaisen leppoisasti, mutta puolivälin tienoilla tarina muuttuu hieman paasaavaksi ja mielestäni pitkäveteiseksi. Leppoisampi loppupuoli kuitenkin onnistuu jättämään kirjasta positiivisen vaikutelman.

Kirjan kanssa maistui hyvin mielenkiintoinen tuttavuus eli Alkon valikoimista löytyvä urugualainen punaviini Garzón Tannat. Etelä-Amerikassa, pihvivaltio Argentiinan vierestä tuleva punaviini, on rehellinen pihviviini. Siinä on runsaasti pehmeitä tannineja ja sopivasti hapokkuutta. Marjaisuutta ei ole niin paljon kuin yleensä uuden maailman viineissä, mutta pehmeyttä löytyy kuitenkin sopivasti. Maussa myös mokkaisuutta. Viini maistui Entrecote-pihvin kanssa.

Viinin ja kirjan yhteensopivuudelle annan kolme ja puoli pistettä. Molemmissa on jämäkkyyttä ja aromikkuutta, mutta viinissä on myös pehmeyttä, joka mielestäni kirjasta puuttuu. Sopivat siis yhteen, mutta oikein mainiosti maistuvat myös erillään.

Salka Valka
kirjoittanut Halldór Laxness
suomentanut Jyrki Mäntylän 1966 suomennoksen tarkistanut Tapio Koivukari
476 sivua

Garzón Tannat 2014
Uruguay
13,98€ (Alkosta toukokuu 2017)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!