tiistai 27. kesäkuuta 2017

Maalaus ajanvietteenä (kirjoittanut Winston S. Churchill)

Winston Churchillin kirja, tai pituutensa puolesta ennemminkin essee Maalaus ajanvietteenä on positiivisella tavalla herttainen teos. Siinä Churchill käy muutamalta eri kantilta läpi mikä hänet alun perin sai maalaamaan ja miksi hän siitä niin suuresti nauttii.

 Kirjasesta huomaa, että sen kirjoittaja on politiikko. Siinä kirjailija tarkastelee kohdettaan useasta näkökulmasta perustellen kuitenkin oman näkemyksenä oikeaksi. Tekstissä on myös valistavaa tyyliä. Siinä kerrotaan miksi jokaisella tulisi olla jokin rakas harrastus arjensa vastapainoksi ja miksi juuri maalaaminen sopii tähän tarkoitukseen erinomaisesti. Tulee mieleen tuolle ajalle tyypillinen paatoksellisuus.

 En ole itse taiteellisesti lahjakas, enkä juurikaan maalaustaiteesta mitään ymmärrä. Silloin tällöin käyn kyllä erilaisissa näyttelyissä. Kirjasen lopussa on useita jäljennöksiä Churchillin maalauksista. Mielestäni ne ovat kaikki tyylikkäitä ja sellaisia, että varmasti omille seinilleni ne hyväksyisin. Ne ovat tavallaan helppoja, eivätkä ärsytä. Niissä on kuitenkin oma juonensa ja niitä jaksaa ehdottomasti jonkin aikaa tutkailla.

Kirjasen parina maistoin ranskalaista Chateau Bonnin Pichon punaviiniä. Viini on väriltään kohtalaisen tummaa ja läpinäkymätöntä. Tuoksu on lupaava  -aavistuksen hedelmäinen. Maussa hyvin pehmeät kevyet tanniinit. Hapokkuus myös hillittyä ja pehmeää. Bordeaulaiseksi punaviiniksi, jossa sekoitteena merlota ja cabernet francia ja sauvignonia,  viini oli helposti lähestyttävää, mutta ranskalaisen tyylikästä. Viini maistui naudan ulkofileen ja valkosipuliperunoiden sekä papujen kanssa.

Viini ja kirja sopivat todella hyvin yhteen, pisteitä tästä saavat neljä puoli. Molemmissa hienostunutta tyylikkyyttä, ajattomuutta, mutta myös keimailevaa helppoutta. Suosittelen erityisesti yhdessä.

Maalaus ajanvietteenä
kirjoittanut Winston S. Churchill
suomentanut Leena-Kaisa Laitakari
K.J. Gummerus Osakeyhtiö
Jyväskylä 1966
37 sivua ja näiden lisäksi useita sivuja, joissa jäljennöksiä maalauksista

Chateau Bonnin Pichon
Merlot, Cabernet Franc, Cabernet Sauvignon
2011
14,95€ (Alkosta helmikuu 2017)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!