sunnuntai 12. elokuuta 2018

Helikopteriryöstö (kirjoittanut Jonas Bonnier)

Tositapahtumiin perustuva dekkari rahavaraston ryöstöstä Ruotsissa on koukuttava ja taidolla kirjoitettu teos. Ennakko-odotukseni olivat korkealla ja onneksi kirja ne pääpiirteissään onnistui täyttämään. Kirjoittaja Jonas Bonnier on ennen kirjailijan uraansa toiminut sukunsa Bonnier-yhtiön toimitusjohtajana. Helikopteriryöstö on hänen kahdeksas romaaninsa. Se perustuu  Ruotsin Västbergassa vuonna 2009 tapahtuneeseen helikopterilla G4S:n rahavarastoon tehtyyn ryöstöön.

Useista dekkareista poiketen, tässä kirjassa ryöstöön osallistuvat henkilöt poikkeavat toisistaan merkittävästi. Usein dekkareissa rikoksentekijöillä tuntuu olevan vahvoja yhdistäviä piirteitä menneisyydessä, mutta tässä tapauksessa mm. heidän perhetilanteensa ovat hyvin poikkeavat. Toki kaikilla on halu ja tarve saada kerralla merkittävä rahasumma päästäkseen pois sen hetkisestä elämäntilanteestaan. Henkilöiden keskinäinen erilaisuus ja luottamuksen luonti tekee mielestäni mielenkiintoisen lähtökohdan rikoksen suunnittelulle ja toteutukselle.

Tarinan alku oli hieman pitkäveteinen ja kirja tuntui jankkaavalta. Puolen välin tienoilla ryöstön alkaessa tarina pääsi onneksi kunnolla liikkeelle ja juonenkäänteet olivat lukijaa koukuttavia. Ryöstö on kuvattu varsin yksityiskohtaisesti, mutta jotenkin kuitenkin positiivisella tavalla yksinkertaisesti. Ryöstäjillä on suunnitelma, mutta näin suuri ryöstö huomioiden, yksityiskohdat ovat suunnittelussa jääneet varsin vähäisiksi.

Kirjan tapahutumiin perustunut oikea ryöstö ei ole muistaakseni itselleni entuudestaan tuttu. Tuskin siihen haluan edes tämän jälkeen tarkemmin tutustua, jotta kirjan lumo ei katoa. Todellisuus, kun harvoin on tarua ihmeempää. Kirjailija on tulossa syyskuussa Dekkarifestivaaleille, jonka vuoksi tämä kirja myös päätyi lukulistalleni. Teos ei yllä aivan lempidekkareideni joukkoon, mutta luettava kokonaisuus kuitenkin.

Kirjan kanssa maistoin australialaista Pinot Noiria. Viini on hieman läpikuultavaa ja tiilenpunaista. Tuoksussa on puolukkaa ja vadelmaa sekä aavistus nahkaisuutta. Maussa ensin tulee esiin häivähdys  eukalyptusta, sitten marjaisuutta, lähinnä puolukkaa ja vadelmaa. Viinissä on kevyttä hapokkuutta ja hieman tanniinisuutta. Viini maistui broilerifileiden, siikli-perunoiden ja suomalaisten papujen kanssa.

Viinin ja kirjan yhteensopivuudelle annan kolme ja puoli pistettä. Molemmat ovat mukavaa nautittavaa vaikkapa hieman sateisena kesäpäivänä. Viinissä on huomattavasti enemmän raikkautta ja tasoja kuin kirjassa. Molemmissa on kuitenkin samantapaista tyylikkyyttä.

Kirjailija esiintyy Helsingissä järjestettävillä Dekkarifestivaaleilla 2018.

Helikopteriryöstö
kirjoittanut Jonas Bonnier
kääntänyt Kari Koski
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2018
254 sivua

Logan Weemala
Pinot Noir 2016
New South Wales, Australia
13,72€ (Alkosta elokuussa 2018)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!