perjantai 17. elokuuta 2018

Kuiskaava tyttö (kirjoittanut Marko Hautala)


Kuiskaava tyttö on kirjailija Marko Hautalan seitsemäs teos. Se liikkuu osaksi hieman todellisuuden rajamailla ja hieman pelkäsin siihen sen vuoksi tarttua. Yliluonnollisuuksista kertovat tarinat eivät varsinaisesti kuulu omalle lukumukavuus-alueelleni. Kirja oli kuitenkin mielenkiintoinen ja olen iloinen, että sen luin.

Tarina kertoo Antonista, joka lähtee selvittämään punaisen kansion avulla tuttavansa outoa kuolemaa ja samalla hän päättää ottaa yhteyttä tyttäreensä Iidaan, jonka kanssa hänen suhteensa on ollut lähes olematon jo hyvin pitkään. Kirjassa on jännitystä, mutta ei sellaista, jonka vuoksi esimerkiksi yöunensa menettäisi. Kirjan tapahtumat ovat monitasoisia ja itseäni tämä hieman häiritsi ja sekoitti. Henkilöitä on useita ja heidän taustoistaan olisi ollut mielenkiintoista kuulla hieman enemmän.

Kirjaa on markkinoitu Stephen Kingmäisenä tarinana, jossa kirjan henkilöiden on haasteellista erottaa mikä on totta ja mikä heidän mielikuvituksensa tuotetta. Tässä kirjassa henkilöiden kuulemat kuiskaukset ja "päänsisäiset" supatukset nousevat keskiöön. Minua nämä kuiskaukset eivät oikein kuitenkaan vakuuttaneet. Olen Stephen Kingiltä lukenut vuosia sitten pari teosta, mutta valitettavasti tämä ei kyllä samalle tasolle yllä. Kirjasta puuttuu se jokin, jolla se saisi lukijan valtaansa. Kun aikaa joskus on, niin hyvin kyllä saatan toisen kirjan Hautalalta lukea. Tässä oli paljon potentiaalia, mutta tällä kertaa se ei vain onnistunut täysin itseäni vakuuttamaan.

Kirjan kanssa maistoin uusiseelantilaista Pinot Noiria. Kuuman kesän aikana on tullut maisteltua lähinnä valko- ja roseviiniä, joten oli kiva pitkästä aikaa maistaa myös punaviiniä. Silenin tilan viini on mielestäni hyvin klassinen uusiseelantilainen Pinot Noir. Se on varsin kevyttä ja puolukkaisuus sekä metsäisyys ja aavistus tammisuutta nousevat hyvin esille. Viinissä on sopivasti hapokkuutta raikkaan marjaisuuden vastapainoksi. Viini sopisi hyvin vaikkapa pitsan ksanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Viini onnistui vakuuttamaan tällä kertaa paremmin kuin kirja. Kirjan puolustukseksi on todettava, että lukulistallani on takana useampi dekkari, joten erottuakseen joukosta olisi vaadittu paljon. Molemmissa on potentiaalia ja raikkautta sekä sopivasti hapokkutta.

Kirjailija esiintyy Helsingissä järjestettävillä Dekkarifestivaaleilla 2018.

Kuiskaava tyttö
Kirjoittanut Marko Hautala
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2018
131 sivua (luettu E-kirjana)

Sileni Cellar Selection
Pinot Noir 2016
Hawkes Bay, Uusi-Seelanti
8,19€/0,375l (Alkosta heinäkuussa 2018)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!