tiistai 30. lokakuuta 2018

Älä mene pois (kirjoittanut Ayòbámi Adébáyò)

"Älä mene pois" on nigerialaisen Ayòbámi Adébáyò ensimmäinen romaani. Romaani kertoo nigerialaisesta perheestä - siihen liittyvästä moniavioisuudesta ja lapsettomuuden mukanaan tuomista yhteiskunnallisista haasteista. Yejide ja Akin tapaavat toisensa hyvin nuorina ja rakastuvat. He menevät naimisiin ja aloittavat yhteiselonsa lähes kuin missä tahansa länsimaisessa rakkausavioliitossa. Nigerialainen kulttuuri, moniavioisuus runsaslukuisine lapsineen ja ihmisten yksityisyyteen puuttuminen nousevat pariskuntaa erottavaksi haasteiksi.

Kun Yejide ei tule raskaaksi pitkän yhteiselon jälkeen, hankkii suku Akinille toisen vaimon. Yejiden halu saada lapsi on kuitenkin niin kova, että hän luulee pitkään olevansa raskaana ja vaikka "raskautta" on kestänyt yli vuoden ja useat lääkärit ovat todenneet, ettei hän todellisuudessa odota lasta, ulkoisista merkeistä huolimatta, joutuu heidän yhteiselonsa viimeistään kriisin eteen. Kun Yejide vihdoin tulee raskaaksi, seuraa haasteena mm. lasten sairaudet.

Suomessa on viime aikoina julkisuudessa paljon puhuttu siitä, kuinka nuoret eivät enää välttämättä halua lapsia ja syntyvyys on pudonnut ennätyksellisen alhaiseksi. Perhesuunnittelu ja lapsettomuus ovat toisaalta hyvin yksityisiä asioita, mutta toisaalta kenellä tahansa, tutulla tai vaikka tuntemattomalla politiikolla,  tuntuu olevan oikeus sanoa asiaan oma mielipiteensä ja neuvonsa. Tämä kirja avaa hieman samaa  tematiikkaa, mutta aivan erilaisessa kulttuurissa. Missä on yksityisyyden raja vai onko sitä ollenkaan? Ja pitääkö sitä edes olla? Miten erilaisiin yksityisiin asioihin pitää suhtautua?

Kirjailija oli Helsinki Lit -tapahtuman vieraana toukokuussa 2018. Viimeistään kuunnellessani hänen haastatteluaan vakuutuin siitä, että kirja kannattaa lukea. Ayòbámi Adébáyò on vielä varsin nuori, syntynyt vuonna 1988, mutta hänen kokemuksena ja näkemyksensä tuntuivat mielestäni hyvin kypsiltä. Kirja käsittelee haastavia aiheita, mutta se ei silti ole mielestäni liian raskas tai painostava.

Kirja on hienosti kirjoitettu ja ehdottomasti suosittelen sen lukemista. Vaikka juoni on polveilevaa ja tapahtumia on paljon, pysyy kirjassa kuitenkin lukurauha ja lukijan on helppo seurata henkilöiden kasvua. Kirja antaa myös aivan uudenlaisen kuvan suomalaisille varsin tuntemattomasta Nigeriasta.

Kirjan kanssa maistoin Kanadasta ostamaani Trius-tilan punaviiniä. Kanadalaiset viinit ovat viime vuosina alkaneet nostaa päätään ja muutamaa maan viiniä saa jo Alkostakin. Trius-viinitila sijaitsee Ontarion osavaltiossa, lähellä Niagaraa ja kohtalaisen lähellä Torontoa. Alueella on merkittävä mikroilmasto, jonka vuoksi se soveltuu viinin viljelylle, vaikkakin talviaikaan lumisateet ja pakkaset ovat hyvin yleisiä.

Viini on väriltään täyteläistä ja varsin tummaa. Tuoksussa on täyteläistä marjaisuutta ja hieman tammisuutta. Suutuntumalta viini on pehmeää ja luumuisen sekä kirsikkaisen marjaista. Viinissä on happoja, jotka antavat sille ryhtiä. Samoin tammisuus antaa hyvää vastapainoa marjaista makeutta vastaan. Tanniineja on hyvin maltillisesti, jonka vuosi viini on parhaimmillaan lihaisen pastan tai padan kanssa ennemmin kuin vaikkapa raskaan pihvin.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmissa on ihanaa uutta raikkautta, mutta samalla ne ovat aitoja. Kumpikaan ei yritä olla jotakin muuta kuin mitä oikeasti on. Suosittelen molempia ja vielä parempia ovat yhdessä kuin erikseen!


Älä mene pois
kirjoittanut Ayoóbámi Adébáyó
alkuteos Stay With Me
suomentanut Heli Naski
Atena Kustannus 2018
298 sivua

Trius
Merlot
Vintage 2014
VQA Niagara Peninsula, Kanada
n. 15€ (ostettu Kanadasta kesällä 2017)


2 kommenttia:

  1. Tämä kirja pitää ehdottomasti vielä lukea! Se oli minulla jo kerran lainassakin, mutta en silloin ehtinyt lukea sitä. Itselleni Nigeria on tuttu Chimamanda Ngozi Adichien kirjoista, siis sen verran tuttu kuin muutaman kirjan perusteella voi olla :)

    VastaaPoista
  2. Pitääpä Chimamanda Ngozi Adichie laittaa lukulistalle. En ole häneltä ennen muistaakseni mitään lukenutkaan. Älä mene pois käsittelee laajalti erilaisia aiheita ja se on ihanan erilainen ja raikas. En tiedä johtuuko kirjailijasta vai kulttuurierosta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!