lauantai 13. huhtikuuta 2019

Pikkusintti (kirjoittanut Lisa Brennan-Jobs)

 Millaista on elämä, kun isänä on maailmankuulun tietotekniikkayhtiön Applen perustaja Steve Jobs? Tähän vastaa hänen vanhin tyttärensä Lisa Brennan-Jobs kirjassaan Pikkusintti. Tyttären ja isän suhde läheni vasta muutamia vuosia ennen Jobsin kuolemaa vuonna 2011. Lisan ja Steven välit olivat pitkään varsin etäiset. Kummallakin oli ymmärtääkseni hyvin vahva persoona ja  kun näiden lisäksi vielä ulkoiset tekjät osaltaan hankaloittivat tyttären ja isän kanssakäymistä, jäi suhde vaatimattomaksi.

Kirja ei yritä olla objektiivinen kertomus Steve Jobsista tai tämän tyttärestä. Se on Lisa Brennan-Jobsin kertomus ja näkemys elämästään Steve Jobsin ja Chrisann Brennanin ainoana yhteisenä tyttärenä.  Lisalla on yksi velipuoli ja kaksi siskopuolta Steve ja Laurene Jobsin avioliitosta.

Lisa käy kirjassa läpi suhdettaan myös äitiinsä ja ystäviinsä ja tapahtumia moninaisuutensa vuoksi kirjan analysointi on poikkeuksellisen vaikeaa. Pidin kirjasta kovasti ja se avasi kalifornialaista mielenmaisemaa sekä tietynlaista ääriajattelua luonnonmukaisuuteen ja toisaalta kapitalismin välillä. Esimerkiksi, vaikka Steve Jobs oli hyvin varakas, joutui Lisa hoitamaan varsinkin pikkuveljeään, kun vanhemmilla oli menoa, eikä taloudessa ilmeisesti ollut lastenhoitajaa. Steve osallistui Lisan opiskelujen kustannuksiin, mutta kirjasta jäi tunne, että halutessaan esimerkiksi uuden takin Lisa joutui pyyntöänsä kovasti perustelemaan. Lisan äiti kärsi myös jatkuvasti rahavaikeuksista ja tätä kautta mm. asunnottomuudesta. Steve ei kuitenkaan häntä juurikaan avustanut, pakollisten Lisan elatusmaksujen lisäksi.

Teini-ikäinen Lisa yritti kovasti miellyttää isäänsä, mutta hänen tekemisensä eivät koskaan isää miellyttäneet. Hän joko teki ja yritti liian vähän tai liian paljon. Edes pääseminen Harvardin yliopistoon ei isää kuvailujen perusteella tuntunut juurikaan hetkauttavan. Joissakin hyvin yllättävissä asioissa he kuitenkin onnistuivat löytämään yhteisen sävelen. Suhde parani Lisan kasvaessa ja irrottauduttaessa lapsuuden perheestään ja kasvaessa aikuiseksi. 

Kirja on hyvin kirjoitettu. Tarinan seuraaminen oli helppoa äänikirjana sitä kuunnellen. Henkilötarinoiden lisäksi kirja antaa mielenkiintoisen kuvan kalifornialaisesta elämänmenosta ja ajattelutavasta. Televisio-ohjelmien, kirjojen ja elokuvien perusteella kalifornialaiset tuntuvat olevan aivan omaa yhdysvaltalaista luokkaansa. Heidän ajattelunsa ja toimintansa vaihtuvat äärilaidoilta toiselle nopeasti ja kokonaisuuden hallitsemisen tuntuu etäältä seuraten olevan lähes mahdotonta. Tästä huolimatta he porskuttavat hyvin ja länsirannikolle tuntuu mahtuvan aivan kaikenlaisia elämäntapoja ja -tyylejä.

Kirjan kanssa maistoin loistavaa uusiseelantilaista rosee-viiniä Marlboroughsta. Makumaailman hentojen marjojen tuoma makeus ja täyteläisyys iskivät suoraan makuhermoon kevään alettua ja auringon lämmittäessä mieltä. Viini on  väriltään lohenpunaisen ja pinkin rajamailla - yllättävän tummaa ollakseen Sauvignon Blanc -rypäleestä. Tuoksussa ja maussa erityisesti vadelmaisuus ja hento sitruksisuus nousevat esille. Viini on kuivaa, mutta vahva marjaisuus antaa sille paljon makeutta ja täyteläisyyttä. Hieman tuntui kuin olisi karkkia nauttinut - ja tämä siis ehdottomasti positiivisessa mielessä. Sauvignon Blanc -rypäleelle tyyppillisesti viinissä oli herukanlehtisyyttä ja sitruksisuutta. Viini maistui sellaisenaan seurustelujuomana. Se voisi olla hyvä myöskin brie-juustomansikkasalaatin kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme ja puoli pistettä. Tiesin heti pitäväni todella paljon viinistä - kirja sen sijaan jää roikkumaan ajatuksiin ja kokonaiskuvan saaminen siitä ei vielä muutama päivä kuuntelu-urakan loppumisen jälkeen ole aivan lokeroitunut. Positiivinen - ja keväinen, olo näistä molemmista jää kuitenkin.

Pikkusintti
kirjoittanut Lisa Brennan-Jobs
Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi
Werner Söderström Osakeyhtiö 2018
14h, 19min (kuunneltu äänikirjana)

Marlborough Estate
Sauvignon Blanc Rose
2018
Marlborough, Uusi-Seelanti
8,04€/0,375l (Alkosta huhtikuussa 2019)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!