keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (kirjoittanut Sisko Savonlahti)

Kirjan aihe ja tyyli olivat niin kutkuttavan kiinnostavia, että se kiilasi lukupinoni kärkeen. Ja ahmin kirjan kevyesti parissa illassa. Odotin chick littiä, jossa on ainakin aiheen puolelta piirteitä Saara Turuselta,  ja toisaalta huumoria, jota löytyi esimerkiksi Gail Honeymanin kirjasta "Eleanorille kuuluu ihan hyvää". Nyt jälkikäteen olo on hieman hämmentynyt.  Kirjassa oli noita piirteitä - ja sitä jo kuuluisaksi tullutta sipsi-addiktiota, mutta se sai minut myös hyvin mietteliääksi.

Pidin tosi paljon kirjoitustyylistä ja -taidosta sekä Savonlahden tekstin sujuvuudesta ja koukuttavuudesta. Tarinan päähenkilö tuntui omasta näkökulmastani olevan niin  vailla rytmiä, elämänhallintaa ja arkisia onnellisia hetkiä, että se sai itseni surullliseksi. Olen varmaan oikea tiukkapipo, mutta en oikein ymmärrä päähenkilön älytöntä kahvila- ja ravintolatuhlaajuutta samalla, kun hänellä ei ole varaa ruokaan. Hän yrittää löytää elämälleen päämäärää ja tarkoitusta, mutta sopivia ei tunnu tulevan vastaan. Mielestäni hänessä on pohjatonta  surua, johon onneksi New Yorkin matka antaa edes pienen hengähdystauon.

Kirja onnistuu todistamaan, että yhteiskuntamme on julma. Lähes kaikesta voi tuntea huonoa omaatuntoa. Aina pitäisi tehdä enemmän, paremmin ja nopeammin. Iso osa näistä, jotka jaksavat yrittää, väsyttävät jossain vaiheessa ja sitten heitä pidetään epäonnistujina.

Kirjan herättämien ajatusten lennokkuudesta ja kolahtavuudesta päätellen kirja on hyvä ja nautittava. Vielä pari päivää sen lukemisen jälkeen, huomaan ajatusteni palaavan sen pariin. Hämmennys ei kuitenkaan ole kadonnut.

Luin kirjaa Ranskan Alsaceessa ja luonnollisesti sen pariksi valikoitui paikallinen viini. Turcheimin Pinot Noir on väriltään tiilenpunaista ja hieman läpinäkyvää. Tuoksussa on rypäleelle tyypillisesti puolukkaa sekä pehmeämpää marjaisuutta. Aavistus jopa luumuisuutta ja kirsikkaa. Maussa kirsikka nousee esille entistä enemmän puolukan rinnalle. Pehmeät mutta selkeät hapot antavat viinille ryhtiä. Viini maistui paikallisen pehmeän brie-juuston kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat ovat helppoja ja mukavan nautittavia. Kirja jää pohdituttamaan pidempään kuin viini.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Kirjoittanut Sisko Savonlahti
Gummerus 2018
141 sivua (luettu E-kirjana)

Turcheim
Appellation Alsace Controlee
Pinot Noir 2016
Alsace, Ranska
N. 7€ (paikallista supermarketista)

2 kommenttia:

  1. Tästä kirjasta olen ollut kiinnostunut. Tuosta hämmennyksestä en ole kuullut muiden lukijoiden kertovan, mutta aika surulliseltahan tarina vaikuttaa. Ehkä jossain vaiheessa luen ja ihmettelen itse :)

    VastaaPoista
  2. Hämmennys saattaa johtua siitä, ettei kirjan musta huumori naurattanut minua. Päähenkilöstä ei välittynyt oikein mitään positiivisuutta tai elämän uskoa

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!