maanantai 5. elokuuta 2019

Siperia (kirjoittanut Jussi Konttinen)


Jussi Konttinen on Helsingin Sanomien toimittaja, joka muutti vuodeksi perheineen Siperiaan, Jakutian lähelle Töhtyrin kylään. Siperia -kirjassaan hän kertoo havainnoistaan ja vuoden aikaisista sattumuksista. Konttinen on kiertänyt eri työryhmien kanssa myös laajalti muualla Siperiassa ja tehnyt mielenkiintoisia raportteja Helsingin Sanomiin. Hän oli myös puhumassa Helsingin Sanomien Musta laatikko -tapahtumassa (Kansallisteatteri), jota kautta itsekin sain kimmokkeen tämän kirjan lukemiseen.

Siperia - suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa, on todella hyvin ja mielenkiintoisesti kirjoitettu. Perhe on vuoden aikana kokenut paljon ja pyrkinyt parhaansa mukaan sopeutumaan paikalliseen elämänmenoon. Loppuen lopuksi he ovat kuitenkin todenneet, ettei vuosi ole riittänyt integroitumaan siperialaiseen yhteiskuntaan. Vuoden jälkeen perheen muut jäsenet, ilmeisesti kirjoittaja Jussia lukuun ottamatta, ovat kuitenkin todenneet parhaaksi palata Suomeen. Lukijana ymmärrän hyvin perheen päätöksen. Kuitenkin kertomuksista jää hyvä mieli siitä, että ihmiset pärjäävät lähes missä tahansa ja arki pyörii niin pakkupakkasten kuin paahtavan helteenkin keskellä. Koulussa, töissä, kaupassa ja harrastuksissa käydään lähes kuten meilläkin, vaikka ne suomalaisista vastaavista eroavatkin.

Mielestäni Konttisen teos on ensisijaisesti matkakertomus ja dokumentaatio erityisesti Jussi Konttisen, mutta myös hänen puolisonsa ja lastensa, vuodesta kaukaisessa ja eristäytyneessä Siperiassa. Kirjan loppu puolelta löytyy hieman kriittisempää mielipidettä maasta ja sen hallinnosta. Erityisesti kritiikki kohdistuu Venäjän ympäristönsuojeluun ja luonnonvarojen käyttöön. Paikallisten asumuksia, kyliä ja kaupunkeja on surutta hävitetty, käytännössä ilman korvauksia, kaivosten tieltä.

Kirjoitusnäkökulma on mukavan ymmärtäväinen ja kiihkoton. Asioita pyritään katsomaan useammasta kulmasta ottaen huomioon kaikkien osallisten puolen. Tämä on juuri seikka, josta pidän kovasti, kun luen suomalaisten journalistien ja kirjeenvaihtajien tekemiä teoksia asuinmaastaan. Suomalaisia pidetään kansakuntana useissa maissa kohtalaisen puolueettomina tai ainakin rauhallisina oman mielipiteensä esiintuomisen suhteen. Tämä varmasti osaltaan mahdollistaa heidän pääsynsä useisiin sellaisiin paikkoihin ja tilanteisiin, joihin monen muun maan kansalaisella ei olisi asiaa.  Venäjä on sekä pinta-alaltaan että väestöltään niin suuri, että mitään yhtä totuutta asioista ei varmasti ole olemassa. Ongelmat ja niiden vakavuudet vaihtelevat eri puolilla valtavaa maata. Länsimaisen median kautta saamamme kuva asioista edustaa varmasti vain yhtä totuutta. Konttisen kirja avaa helpossa muodossa myös muunlaisia totuuksia.


Kirjan kanssa maistoin saksalaista rieslingiä hanapaketista. Useimmiten viinejä tulee juotua pakkausten koon vuoksi perinteisistä pulloista, mutta kesäisen Färsaarille suuntautuneelle matkalle oli kätevämpää ottaa mukaan kompakti hanapakkaus. 50 Riesling kuuluu samaan perheeseen kuin aiemmin Salakahvilla Pohjois-Koreassa -kirjan kanssa maistamani rosee.

Saksalainen 50 Riesling on kuivaa ja hedelmäistä. Siinä maistuu sitruksisuus, kevään kasvun sato, kuten raparperi ja  tuore yrttisyys. Viini on vaalean oljenkellertävää ja helposti lähestyttävää. Siinä on hitunen rypäleelle tyypillistä öljymäistä paksuutta, mutta pitäisin sitä kuitenkin kokonaisuutena kohtalaisen kevyenä seurustelujuomana, joka maistuu myös vaikkapa salaatin tai rasvaisen lohen kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Kyseinen Riesling sopii hyvin lämpimään kesäpäivään, kun taas kirjan lukeminen hellepäivänä olisi ehkä sopinut paremmin hyytävään talvipäivään. Molemmat ovat helposti lähestyttäviä, informatiivisia ja selkeitä.

Osallistun kansikuvalla Kirjankansibingoon 2019: Matkalla

Helmet 2019 -lukuhaaste: 20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria

Siperia - suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa
kirjoittanut Jussi Konttinen
HS Kirjat 2019
310 sivua (luettu E-kirjana)

50 Riesling 2018
Rheingau, Saksa
27,99€/2L (Alkosta kesäkuussa 2019)






2 kommenttia:

  1. Kiitos kun muistutit tästä kirjasta! Kiinnostuin siitä heti, kun kuulin sen ilmestymisestä, mutta olin taas ehtinyt unohtaa koko kirjan... Nyt pitäisi oikeasti etsiä se käsiinsä! Siperia kiinnostaa - ja se, miten suomalaisen perheen elämä sujui siellä. Siperia on kiehtova ja salaperäinen maailmankolkka!

    VastaaPoista
  2. Siperia on kyllä mielenkiintoinen paikka. Erityisen lisäarvon tälle antaa suomalaisen toimittajan näkemys. Usein ulkomaankirjeenvaihtajien kirjat ovat helmiä, joita valitettavan vähän tuodaan esille.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!