keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Hytti nro 6 (kirjoittanut Rosa Liksom)

Rosa Liksomin "Hytti nro 6" on Finlandia-voittaja vuodelta 2011. Minulta on jäänyt se aikanaan lukematta, mutta nyt ollessani matkalla Moskovan kautta Mongolian pääkaupunkiin Ulan Batoriin ja sieltä kahdelle jurtta-leirille, tuntui sopivalta tarttua vihdoin teokseen.

Liksomin kirjan tarina kertoo Moskovasta useampien venäläisten kaupunkien kautta Ulan Batoriin matkaavan junan yhden hytin kahdesta asukkaasta. Vadim on keski-ikäinen sekatyöläinen Moskovasta. Samassa hytissä nro 6 matkustaa hänen lisäkseen suomalainen tyttö. Epäsuhta ja toisilleen entuudestaan vieras pari joutuvat kohtamaan toistensa erilaiset elämäntavat ja näkemykset usean päivän kestävän junamatkan aikana. Miehen kielenkäyttö ja käytös ovat tytöstä röyhkeää ja sopimatonta. Mies kertoo vaimostaan Katjunskasta ja erilaisista naisista, joita hän on elämänsä aikana kohdannut. Kaikki miehen kertoma ei ole totta tai on vähintäänkin hyvin liioiteltua. Miehen tarinoiden kautta viaton tyttö joutuu kohtaamaan itselleen täysin vieraan maailman.

Mielestäni kirja jättää paljon kysymysmerkkejä ja asioita, jotka lukija voi itse mielessään päättää ja kuvitella. Tapahtumapaikat ja junan hytti sen sijaan kuvaillaan hyvin, ja omien kokemusteni perusteella, totuudenmukaisesti. Moskovan nähtävyydet: Kreml, Leninin mausoleumi, Gum-tavaratalo, Stalinin hammas -talot ja kehätiet ovat kirjaa lukiessani tuoreessa muistissa. Kirja on täydellinen matkakumppani Venäjältä Mongoliaan suuntautuvalle matkalle. Vaikka tarina ja kieli ovat paikoin hyvin karkeita, oikeuttaa ympäristön karuus, ja neuvostoajan historian näkyminen joka paikassa tämän.

Kirjan kanssa maistoin Mongolian parhaaksi kehuttua Golden Gobi -olutta. Oluen kirkas kullankeltaisuus, jopa lähes hunajaan viettävä väri, antoi odottaa raikasta ja tyylikästä makukokemusta. Ulkonäön antama lupaus piti paikkansa ja olut oli maultaan kohtalaisen kevyttä ja raikasta. Maussa oli aavistus pehmeää sitruksisuutta ja vain hyvin vähän mallasta ja humalaa. Olut maistui mongolialaisessa jurttateltta-ravintolassa lampaan selästä keitetyn lihapalan ja vihannesten kanssa.


Kirjan ja oluen yhteensopivuudelle annan neljä ja puoli pistettä. Oluen raikkaus piristi aikakautensa puolesta hieman tunkkaista tarinaa. Molemmista henki kuitenkin siperialainen elämäntyyli ja ihmisen sopeutumineen alueen karuun luontoon.

Hytti nro 6
kirjoittanut Rosa Liksom
Werner Söderström osakeyhtiö 2011
187 sivua

Golden Gobi
Mongolia
5,1%
4000 tugrik/0,33l (n. 1,50€ mongolialaisen jurttaleirin ravintolasta)

3 kommenttia:

  1. No nyt sinulla on ollut huikeita elämyksiä!! Aina mongolialaista jurttaravintolaa ja Mongolian parasta olutta myöten! :)

    Tämä kirja sopii kyllä sellaisen reissun yhteyteen. Itse luin tämän joskus vuosia sitten ja tykkäsin kovasti! Olen jo kauan aikonutkin lukea kirjan uudestaan, koska se löytyy kaiken lisäksi omasta hyllystä.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Pidin Hytti nro 6:sta todella paljon. Tänään sain päätökseen Rosa Liksomin Everstinnan ja sekin on mahtava teos. Rankka aihe, mutta taitavasti kirjoitettu.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!